Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta.  Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Edellisessä osassa Venni kutsui Näkin Keisaripingviinien kanssa nuotiolle. Uskaltaako Näkki liittyä seuraan?

Osa 5.

Tuli räiskähtelee Vennin edessä. Suklaabanaanien huumaava tuoksu leijailee nuotiopaikan ympärillä ja Keisaripingviinien iloiset äänet täyttävät hiljalleen hämärtyvän metsän. Sasa kertaa, kuinka monta erilaista puulajia he löysivät saaresta päivän aikana, Onerva iloitsee löytämästään täydellisen muotoisesta kivestä ja Alvi laulaa jokaisen muistamansa nuotiolaulun peräjälkeen. 

Vennillä on ollut erittäin mukava retkipäivä, ruoka on ollut hyvää, seura vielä parempaa ja sääkin aurinkoinen ja lämmin. Erityisen päivästä teki kuitenkin Näkin tapaaminen. Vihdoinkin hän oli päässyt juttelemaan etäällä pysyneen hahmon kanssa ja nyt Näkillä on nimikin, jolla Venni voi häntä kutsua. Venni ei ollut kertonut ystävilleen kohtaamisesta mitään, sillä pelkäsi etteivät he uskoisi häntä. Hän oli koko päivän toivonut Näkin tulevan heidän luokseen, jotta hän pääsisi esittelemään Keisaripingviinit ja Näkin toisillensa.

Karo on keskittynyt kääntämään banaaniaan tulen kannalta parempaan asentoon, kun metsän reunassa räsähtää.  

”Mikä se oli?” Sasa huudahtaa suu täynnä ruokaa.

”Varmaan joku eläin, ehkä jänis, tai sitten lintu lähti lentoon. Täällä on kuulunut välillä sepelkyyhkyn laulua ja ne on kuitenkin aika isoja”, Onerva vastaa tyynnytellen.

Venni arvaa äänen lähteen, nousee nuotion äärestä ja kävelee hiljalleen kohti metsän reunaa.

”Ei hätää Näkki, sä olet tervetullut tänne, meillä on ylimääräisiä suklaabanaanejakin nuotiossa”, hän sanoo rauhoittavalla äänellä metsään.

Muut katsovat Venniä kummastuneena. Mutta sitten metsän reunasta astelee nuotion heijastuvassa valossa kimalteleva Näkki. Venni ojentaa kätensä ujostelevalle Näkille ja ohjaa tämän istumaan muiden viereen.

”Tässä on mun uusi ystävä Näkki, hän auttoi meitä talvella lumimyrskyssä, silloin kun eksyttiin.”

Muut ovat haltioissaan uudesta tuttavuudesta ja haluavat tietää tästä kaiken. Nuotion loimussa Keisaripingviinit kertovat itsestään ja seikkailuistaan ja kyselevät Näkiltä omistaan. Aluksi Näkin on vaikea saada äänensä kuuluviin, se juuttuu jonnekin äänihuulten ja kielen seudulle. Näkin vieressä istuva Alvi kuitenkin kannustaa katseellaan ja pienillä eleillä Näkkiä jatkamaan jännityksestä huolimatta. Muutaman lauseen jälkeen ääni alkaa soljumaan ja Näkki avaa elämäänsä muille.

**

Ilta on alkanut kylmenemään, mutta nuotion ääressä istuvat partiolaiset ja Näkki eivät sitä puheenporinaltaan edes huomaa. Onerva kertoo innoissaan tarinaa siitä, kuinka viime retkellä öljypullo oli auennut johtajan rinkassa ja levinnyt kaikkiin rinkan sisällä olleisiin tavaroihin. Öljyä päätyi tietenkin myös auton penkille, jolla he lähtivät retkeltä, ja Onerva korostaa, kuinka viheliäistä sitä oli putsata. Karo nostaa viimeisen banaanin nuotiosta ylimääräiselle lautaselleen ja ojentaa sen Näkille:

”Ota sä Näkki tää viimeinen, suklaan pitäisi olla jo ihan sulaa.”

Näkki ottaa lautasen käteensä ja purskahtaa vollottavaan itkuun, samalla yrittäen saada sanoja suustaan ulos.

”Te olette minulle niin ystävällisiä! Annatte minulle viimeisen banaaninnekin!”

Näkki pitää pienen tauon ennen kuin pystyy jatkamaan:

”Yleensä minua pelätään, joten jännitän uusien olentojen kohtaamista, mutta te, te olette minusta kiinnostuneita ja kannustatte minua, ettekä arastele ulkonäköäni tai olemustani ollenkaan…”

Näkin on vaikea hillitä tunnepurkaustaan ja Alvi ojentaa kätensä häntä kohti:

”Saanko halata sua? Jos mua jännittää tai itkettää, ystävien halaus helpottaa yleensä oloa.”

Näkki nyökkää ja Alvi kietoo kätensä hänen ympärilleen ja jatkaa:

”Sillon kun mä olin ensimmäisellä retkellä ilman vanhempia, pelkäsin ihan hirveästi. Mua jännitti kaikki uudet partiolaiset, erityisesti teltassa nukkuminen ja pimeä. Kun ilta tuli ja piti käydä nukkumaan, mulla tuli niin kova ikävä kotiin ja omaan sänkyyn, että aloin itkemään. Mua hävetti ihan hirveesti, koska tuntui, ettei muita jännittänyt yhtään. Mutta sitten mun ystävät teltassa tulivat lohduttamaan, halasivat ja selvisi, että muitakin kyllä jännittää, vaikka he eivät sitä näyttäisikään. Ja sitten me selvittiin siitä yhdessä, kaikki sai yön nukuttua ja aamulla oli uusi kiva päivä.”

Keisaripingviinit nyökkäilevät ja Sasa aloittaa:

”Kaikkia jännittää joskus, varsinkin jos on tollasia huonoja kokemuksia. Muakin jännitti, kun aloitin partion ja kaikki muut ryhmässä tunsivat jo toisensa. Mua kiusattiin koulussa, joten pelkäsin että täälläkin kiusataan. Pääsin kuitenkin nopeasti mukaan, piti vain uskaltaa mennä mukaan ja olla oma itsensä.”

Näkki hymyilee ja katsoo vuorotellen jokaista silmiin.

”Kiitos teille, kiitos kun jaatte tarinoitanne ja kannustatte minua.”

”Totta kai, niin ystävät tekevät!” Onerva hihkaisee.

Venni katsoo vieressään istuvaa Näkkiä vienosti hymyillen, laskee kätensä tämän hartioille ja lausuu painottaen jokaista sanaa:

”Onneksi uskalsit tulla. Sovit meidän porukkaan täydellisesti mukaan.”

Seuraava osa ilmestyy Alkupamauksessa 19.8.

Kirjoittaja: Oona Tervalahti

Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta.  Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Uskaltaako Näkki vihdoin esittäytyä partiolaisille?

Osa 4.

Näkki on jähmettynyt pelosta. Ajatukset poukkoilevat edestakaisin. Tekisi mieli juosta karkuun ja piiloutua ainiaaksi, mutta toisaalta lapsi, Venni, ei säikähtänyt hänen olomuotoaan. Päinvastoin Venni tuli hänen luoksensa ja haluaa kuulla hänestä. Näkki terästäytyy, hän ojentaa tärisevän kätensä Venniä kohti kätelläkseen ja henkäisee:

”Olen Näkki, hauska tavata Venni.”

Venni tarttuu Näkin käteen, puristaa sitä reippaasti ja hymyilee.

”Sä autoit meitä viime talvena lumimyrskyn keskellä, kun oltiin todellisessa pulassa. Miksi et näyttäytynyt meille?”

Näkin kasvoille ilmestyy surullinen virne.

”No, tuota… Ihmisillä on tapana pelätä minua. Kuten näet, näytän erilaiselta, eivätkä muut elävät ole yleensä törmänneet kaltaisiini.”

Venni katsoo Näkkiä lämpimästi.

”Mä en ainakaan pelkää sua. Sulla on tosi lempeä hymy ja iloiset silmät.”

Näkin silmäkulmaan kertyy pieni pisara, mutta hän pyyhkäisee sen pois kädellään, ennen kuin se valahtaa.

”Oletteko te ystäväporukka? Selvisitte talvella niin hienosti yhdessä koitoksesta”, Näkki kysyy.

”Sitäkin! Mutta me ollaan myös partiolaisia. Meillä on nämä huivit kaulassa merkkinä siitä. Etkö ole koskaan kuullut partiosta?”

Näkki näyttää kummastuneelta. Sana ei tuo mitään häneen mieleensä ja hän pudistelee päätään.

”Aivan. Lyhyesti kerrottuna, me partiolaiset tykätään olla luonnossa, harjoitellaan yhdessä kaikenlaisia uusia taitoja, sekä tykätään leikkiä ja olla luonnossa. Me nähdään yleensä kerran viikossa ja sen lisäksi on erilaisia retkiä ja leirejä.”

Venni katsoo Näkkiä, ikään kuin tarkistaakseen pysyikö tämä mukana. Sitten hän jatkaa:

”Meidän lippukunta on Näsijärven Kipinät, mutta muita lippukuntia on pelkästään Tampereella melkein kolmekymmentä ja Suomessa noin 700. Me ollaan seikkailijoita ja meidän ryhmän nimi on Keisaripingviinit.”

Näkki näyttää sulattelevan kaikkea uutta tietoa. Hän oli miettinytkin, miksi lapset olivat kutsuneet lumimyrskyssä itseään keisaripingviineiksi, sillä selviä ihmisiähän he olivat.

Venni ottaa askeleen lähemmäs Näkkiä ja osoittaa kohti kavereitaan.

”Tuo pitkä punahiuksinen on Onerva, Alvi taas tuo viereinen silmälasipäinen. Karolla on tummat kiharat ja Sasa on tuo kaikista lyhyin. Nuo aikuiset ovat meidän johtajat, Emppu ja Asla. Ne on kanssa tosi mukavia.”

Sitten Venni jatkaa Näkkiä katsellen:

”Entä sä? Sun nimi on Näkki, mutta mistä pidät? Tai mitä tykkäät tehdä?”

Näkin kasvoilta kuultaa häkellys. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kysynyt häneltä, mistä hän pitää. Näkki nielaisee palan kurkustaan ja aloittaa pehmeällä äänellä:

”Minä rakastan luontoa ja sen kaikkia elollisia. Rakastan, kuinka talvella pakkanen nipistelee poskia, keväällä auringon valo muuttuu lempeämmäksi ja purot alkavat pulista, kuinka kesällä linnut jatkavat orkesteriaan läpi yön ja syksyllä puut luovat lämpimän väripaletin lehdillään.”

Näkki pitää tauon ja huomaa, kuinka Venni tuijottaa suurilla vihreillä silmillään kiinnostuneena. Näkki ajattelee niiden värin muistuttavan toukokuun lopun koivujen lehtipeitettä. Hänestä tuntuu, ettei kukaan ole kuunnellut häntä yhtä kiinnostuneesti. Sitten hän jatkaa:

”Pidän Näsijärvestä ja sen ympäristöstä huolta. Autan jos apua tarvitsevia on, muuten samoilen metsässä ja uiskentelen järvessä. Pidän myös muille juttelemisesta, mutta kuten sanoin, monet saattavat pelätä olemustani.”

Venni nyökkää ja vastaa innostuneena:

”Tuo kuulostaa ihan partiolaisen elämältä. Mekin yritetään aina auttaa ympärillä apua tarvitsevia ja luontoa. Ja suurin osa meistä rakastaa olla metsässä ja vesillä. Nytkin olemme Keisaripingviinien kanssa retkellä purjeveneellämme Vellamolla, opettelemassa lisää purjehduksesta ja luonnossa olemisesta. Meidän olisi tarkoitus yöpyä täällä saaressa ja paistaa illalla suklaabanaaneja nuotiolla. Nyt taitaa itseasiassa olla lounaan aika, muut lähtivät jo nuotiopaikalle päin. Haluatko tulla mukaan? Partiossa on ihan kaikenlaisia tyyppejä ja kaikki ovat tervetulleita. Sopisit hyvin mukaan.”

Näkki häkeltyy. Ihan tosissaanko häntä kysytään mukaan? Partio kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Sopisiko hän joukkoon? Pelkäisivätkö muut lapset häntä? Mitä jos hei eivät ymmärtäisikään häntä? Ei, ei, ei. Paniikki valtaa Näkin ajatukset. Olisi parempi harkita asiaa vielä ja seurata ryhmää sivusta.

”Tuota, minulla on päivän tehtävät vielä kesken, katsotaan jos toisella kertaa”, Näkki vastaa.

Vennin on vaikea peittää pettymystään, hän kasaa kuitenkin itsensä ja yrittää painottaa seuraavia sanojaan:

”Onpa harmi, mutta voit liittyä seuraan ihan koska tahansa, vaikka kun saat hommasi tehtyä. Meillä on illalla niitä suklaabanaaneitakin, niistä riittää sullekin!”

Näkki vastaa hymyllä Vennille, joka jatkaa ajankulun tajuttuaan:

”Muut varmaan jo ihmettelevät mihin jäin! Pitää varmaankin mennä ennen kuin kukaan huolestuu. Oli tosi kiva tavata sut Näkki. Nähdään pian!”

Venni kääntyy, ottaa muutaman juoksuaskeleen nuotiopaikalle päin, kääntyy vielä Näkin suuntaan ja heiluttaa kättään hymy huulillaan. Näkin suupielet kääntyvät ylöspäin ja jäävät pitkäksi aikaa paikoilleen.

Seuraava osa julkaistaan Ilveksellä.

Kirjoittaja: Oona Tervalahti

Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki nauttii elämästään ulkona, hän rakastaa vedessä sukeltelua, auringonlaskuja, pehmeää kesätuulta ihollaan, narskuvaa hankea jalkojensa alla, sekä metsien pensaita täynnä pulleita mustikoita. Jotain tärkeää Näkin elämästä kuitenkin puuttuu. Mitä? Ja mistä sen voisi löytää? Auttaisiko Keisaripingviinit-seikkailijaryhmä Näkkiä?

Osa 3.

Kevät oli saapunut Näsijärvelle muuttolintujen mukana. Aurinko jaksaa paistaa jokainen aamu vähän aiemmin ja yhä pidempään. Näkki on viettänyt viimeisinä viikkoina lähes koko hereilläoloaikansa kotikolonsa ulkopuolella kierrellen lähiluontoa. Hän kirjaa joka päivä tarkasti ylös lämpötilan, kasvistojen kukinnat, sademäärät ja takaisin muuttaneet linnut. Näkki ajattelee kevään olevan huumaavaa aikaa, luonto jaksaa aina uudistaa itsensä pitkän harmauden ja kylmyyden jälkeen.

Tämän päivän aikana Näkki oli jo ehtinyt jutella muutamalle ahvenelle Koljonselällä, vaihtaa kuulumiset tutun pääskysparin kanssa Teiskossa ja hän oli juuri saapunut Peronsaarelle tarkastamaan koivujen elintilan. Päivä on aurinkoinen ja lämmin, vaikka pieni tuulenvire heiluttelee puiden lehtiä toisiaan vasten. Saaressa on yllättävän hiljaista, vaikka on kaunis lauantaipäivä. Nuotiopaikalta kuuluu muutaman ihmisen keskustelua kadonneista eväsleivistä, rannasta taas pääskysten sananvaihtoa parhaista hyönteispaikoista. Näkki suuntaa askeleensa rannan viertä kohti koivikkoa.

”Hei Karo ja Venni, käykää laskemassa fenderit Vellamon molemmilta puolin, niin päästään turvallisesti rantautumaan.”

Näkki kääntää katseensa salamannopeasti kohti ääntä ja heittäytyy heinikkoon kyykkyyn. Hän on kuullut nuo nimet aiemminkin. Hän tunnistaa heti veneessä istuvat hahmot. Heillä on jälleen kaulassaan valkoiset huivit, joissa on siniset ja vihreät raidat. Lapset ovat olleet edellisen kohtaamisen jälkeen usein Näkin ajatuksissa, hän on miettinyt lasten rohkeutta ja yhteispeliä haastavassa tilanteessa. Tällä kertaa viiden lapsen mukana on myös kaksi aikuista.

Vene, jossa lapset ovat, on päältä valkoinen, mutta sen runko on kirkkaanpunainen. Venni ja Karo kiertävät käskystä ketterästi veneen eri puolille ja laskevat muoviset lepuuttajat suojaamaan veneen kylkiä.

”Siellä on, Emppu!” Karo huudahtaa venettä ohjaavalle aikuiselle.

Emppu ohjaa tottuneesti veneen laituriin, joka on Näkistä kolmen metrin päässä. Toinen veneen aikuisista hyppää veneen keulasta kuivalle maalle mukanaan köysi, joka on kiinni veneessä, ja sitoo sen näppärästi laituriin kiinni.

”Noniin, sitten poistutte yk…”, Empun lause jää kesken, kun veneessä istuva Sasa innostuu, nousee ja ryntää kohti laituria.

”SASA!” Aikuiset korottavat ääntään samanaikaisesti.

Sasa pysähtyy ja Emppu jatkaa: ”Poistutte yksitellen JA rauhassa. Voitte ottaa tukea Aslan kädestä hypätessänne kannelta. Ja tärkeimpänä: pitäkää pelastusliivit päällä rantaan saakka.”

 

Samaan aikaan Venni silmäilee veneessä rantapengertä tarkasti, hakien katseellaan jotain. Hän tuntee katseen selässään, kuin joku tai jokin tarkkailisi heitä. Venni muistaa yhä, kuinka näki muutama kuukausi aiemmin jäällä heitä auttaneen kimaltavan hahmon. Näky on painanut häntä siitä saakka. Oliko hän vain nähnyt harhoja? Jos hän olikin vain ollut väsymyksen takia hieman sekaisin ja kuvitellut kaiken? Tätä tuki se, etteivät toiset olleet huomanneet mitään. Toisaalta hän pystyy yhä silmät suljettuaan näkemään hahmon tarkkana edessään. Säihkyvän turkoosin pinnan ja levänväriset hiukset. Tapauksesta saakka hän on kiinnittänyt erityistä huomiota ympäristöönsä ja tarkistanut näkemänsä useaan kertaan. Ja yhtäkkiä se tapahtuu taas, hänen katseensa osuu heijastuvaan valoon silmäkulmassaan. Venni kääntää katseensa varovasti heijastuksen suuntaan, ja siellä hahmo kyyhöttää heinien seassa. Hän on juuri sellainen kuin Venni muistaakin, ja helpotus virtaa hänen suoniinsa. Hän ei ole kuvitellut kaikkea.

Venni tarkkailee heidän liikkeitään seuraavaa hahmoa rauhallisesti, ettei hahmo huomaisi hänen katsettaan. Hän nousee penkiltä Karon perässä Keisaripingviineistä viimeisenä, ja kulkee varmoin askelin kantta pitkin kohti laituria. Hän tukeutuu Aslaan hypätessään veneestä, pitäen katseensa piileskelevässä olennossa.

”Mennäänpäs sitten kohti nuotiopaikkaa, kuulen vatsojen kurinaa tänne saakka!” Emppu naurahtaa hypätessään viimeisenä veneestä laiturille.

Venni jättäytyy taaimmaiseksi joukosta ja seuraa, kunnes muut ovat tarpeeksi kaukana. Hän ottaa muutaman askeleen kohti heinäpuskaa, jossa olento piileskelee. Venni katsoo häntä suoraan silmiin ja aloittaa varovaisella äänellä:

”Hei, mä oon Venni, älä pelkää. Tiedän, että oot tarkkaillut ja auttanut meitä. Mikä sun nimi on?”

Seuraava osa julkaistaan juhlavuoden vaelluksilla ja ilmestyy nettisivuille niiden jälkeen.

Kirjoittaja: Oona Tervalahti

 

Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki nauttii elämästään ulkona, hän rakastaa vedessä sukeltelua, auringonlaskuja, pehmeää kesätuulta ihollaan, narskuvaa hankea jalkojensa alla, sekä metsien pensaita täynnä pulleita mustikoita. Jotain tärkeää Näkin elämästä kuitenkin puuttuu. Mitä? Ja mistä sen voisi löytää?

Osa 2.

Näkki on tihentänyt askeliaan ja kuulee puheen jo selkeästi. Nyt hän myös näkee koko joukkion tarkasti. Heitä tosiaan on viisi, jokaisella samanlainen huivi kaulassaan. Näkki hämmentyy, he ovat kaikki lapsia! Mitä he yksin tekevät tässä myrskyssä näin pitkällä järven jäällä?

”Ei hätiköidä! Kyllä tämä myrsky jossain kohtaa taukoaa.

Nyt vaan pysytään lähekkäin, ettei kukaan joudu muista eroon’’, pisin hahmoista rauhoittelee.

He siis todella ovat pulassa, Näkki pohtii. Tilanne vaikuttaa myös Näkin näkökulmasta hieman haastavalta. Näkki ei halua tulla nähdyksi, mutta ihmiset todella tarvitsevat apua. Toisaalta lumipyry on niin tiheä, ettei siinä ole mahdollista nähdä metriä, kahta pidemmälle, mikä saattaa auttaa tilanteessa jonkin verran.

”Mutta Onerva, mitä jos me ei löydetä enää takaisin? Tai jos me vaikka jäädymme tänne keskelle järveä? Eikä kukaan koskaan löydä meitä!” ruskeahiuksinen, silmälasipäinen lapsi ulvahtaa itku kurkussaan.

Onerva ottaa muutaman askeleen ja käy silmälasipäisen lapsen viereen: ”Me ollaan partiolaisia ja osataan liikkua luonnossa, me ollaan myös pukeuduttu lämpimästi, meillä on ruokaa, juomaa ja toisemme. Ollaan vähän eksytty, mutta niin voi käydä huonolla tuurilla kenelle vaan. Meidän täytyy vaan ottaa rauhassa ja miettiä yhdessä mitä tehdään seuraavaksi. Kyllä me tämä jotenkin ratkaistaan Alvi!”

Myös muut kerääntyvät Alvin ympärille, joka näyttää silminnähden helpottuneelta. Onerva saa lisää pontta yhteishengestä ja jatkaa: ”Meitä ei turhaan kutsuta Keisaripingviineiksi! Me selviämme kyllä yhdestä myrskystä. Mutta ensiksi voitaisiin syödä vähän eväitä ja juoda kuumaa juomaa. Karo ja Alvi, teillä taisi olla eväsleivät, jos kaivatte ne. Venni ja Sasa, teillä taas termospullot? Yritän itse sillä aikaa katsoa, jos puhelimen karttasovellus vihdoin toimisi. Kai se tämä myrsky on saanut puhelinverkot temppuilemaan.”

Näkki seuraa hiljaa vierestä kummallista lapsilaumaa. Ovatpa he rohkeita! Aikuisetkin saattaisivat hätääntyä samanlaisessa tilanteessa, mutta nämä toimivat rohkeasti toisiaan tukien. Samalla Näkki miettii kaikin voimin, kuinka pystyisi ohjaamaan lapset kohti rantaa. Miten saada heidät seuraamaan itseään, niin ettei hänen kuitenkaan tarvitsisi näyttäytyä lapsille. Hehän saattaisivat säikähtää häntä ja rynnätä paniikissa erilleen toisistaan! Se olisi viimeinen asia, mitä juuri nyt tähän tilanteeseen kaivattaisiin. Sitten Näkillä välähtää! Hänellähän on repussaan mukana otsalamppu. Voisiko hän sillä houkutella ihmiset kohti rantaa? Jos hän välkyttäisi valoa hieman kauempana, he saattaisivat huomata välkkeen ja lähteä sitä kohti. Jospa he luulisivat valon tulevan rannalta ja seuraisivat. Näkin olisi vain pidettävä tarpeeksi suuri väli ihmisiin, jotta he eivät näkisi häntä, mutta samalla oltava tarpeeksi lähellä, jotta he näkevät valon.

Näkki laskee ruskean, kuluneen reppunsa selästään, avaa sen yhdellä reippaalla liikkeellä ja kaivaa pohjia myöten. Otsalamppu osuu käteen ja Näkin onnekseen hän on myös muistanut ladata sen. Näkki tuntee järven ja sen ympäristön kuin omat taskunsa, joten hänelle suunnistaminen kovassa myräkässä ei tuota ongelmia. Hieman hidasta kulkeminen kuitenkin tulisi olemaan, sillä lunta on kerääntynyt korkea kerros jään päälle, eikä siinä ole hankikantoa.

Hän peruuttaa lapsista hieman kauemmas, sytyttää lamppunsa ja tähtää heitä kohden. Lapset seisovat selkä Näkkiin päin, eivätkä huomaa valoa, vaikka Näkki kuinka yrittää väläytellä ja heilutella lamppua. Olisi keksittävä jotain. Alkanut hämärä syvenee tähän vuodenaikaan yllättävän nopeasti, mikä ei ainakaan helpota liikkumista takaisin. Lämpötilakin saattaisi laskea useilla asteilla, mutta onneksi liikkuessa lämpö pysyisi yllä. Näkin olisi tehtävä nopeita päätöksiä.

”Hei, kuunnelkaa! Mikä toi ääni on?” Sasa huudahtaa. Kaikki hiljenevät ja pysähtyvät kuuntelemaan tuulen vihmonnan keskellä kuuluvaa ujellusta.

”Pu pu pu pu-pu-pu-pupu” Näkki jatkaa matkien helmipöllöä, samalla välkyttäen otsalamppuaan.

Lapset kääntyvät ääntä kohti.

”Tuolla näkyy joku valo! Mistä se oikein tulee?” Karo huomaa ensimmäisenä ja jatkaa: ”Meidän varmaan kannattaa seurata sitä, ehkä se tulee rannasta!”

”Olen samaa mieltä, se kuulostaa parhaimmalta vaihtoehdolta. Jos se ei tule rannasta, niin ehkä siellä on joku ihminen valon kanssa, joka osaisi auttaa meidät rantaan”, Venni vastaa nyökytellen.

Kaikkien mielestä se kuulostaa tällä hetkellä parhaimmalta suunnitelmalta. Lapset pakkaavat loput eväänsä ja lähtevät kulkemaan jonossa valoa kohden. He pysyttelevät toisiaan lähellä, jotta eivät kadottaisi ketään. Kylmä vihma saa posket nipistelemään ja hanki upottaa jokaisella askeleella syvälle lumeen tehden kulkemisesta raskasta. Näkki on kiinnittänyt lampun takaraivoonsa, jotta pystyy kulkemaan mahdollisimman sujuvasti eteenpäin. Hän kurkistelee olkansa ylitse joka neljännellä askeleella, ettei välimatka kasvaisi liian suureksi tai pieneksi.

Matkaa on kuljettu toista kilometriä, kun ranta alkaa vihdoin hahmottumaan horisontissa. Riemu on suunnaton, kun väsynyt ryhmä havaitsee kaupungista heijastuvat valot. Myös Näkki huoahtaa helpotuksesta. Kaikki oli sujunut tähän asti juuri kuten piti. Jokainen lapsi oli yhä mukana, kukaan ei loukkaantunut tai eksynyt joukosta. Näkki päättää kuitenkin jatkaa valon kanssa kulkemista vielä lyhyen matkaa, jotta lapset satavarmasti pääsisivät turvallisesti perille. Mutta se on virhe.

Ensimmäisenä kulkeva Venni huomaa Näkin kaupungista heijastuvissa valoissa kimaltavat hiukset ja pysähtyy huudahtaen: ”Mitä ihmettä, katsokaa! Joku kimmeltävä hahmo kulkee valon kanssa meidän edellä!”

”En mä kyllä mitään näe”, Alvi vastaa pudistellen päätään.

”En mäkään kyllä, ehkä sä näet harhoja. Mä ainakin olen tosi väsynyt, silloin saattaa nähdä omiaan”, Sasa virkkoo.

Näkki henkäisee helpottuneena. Hän siis ehti sammuttaa valon ja sukeltaa lumen sekaan juuri oikealla hetkellä.

Venni yrittää tarkentaa katsettaan etsien valoa, ja sitä kantanutta olentoa. Hahmo ja valo näyttävät kadonneen.

”Ihan varmasti näin jotain”, Venni yrittää epätoivoissaan.

”Näit tai et, tärkeintä on, että ollaan ihan kohta rannassa. Keisaripingviinit selvisivät tästäkin, hyvä me!” Onerva karjuu riemuissaan.

Muutkin yhtyvät riemunhuutoon juosten samalla rantaan päin. Näkki seuraa lasten kulkua maasta käsin ja nousee vasta heidän ollessaan rannalla. ”Se piti läheltä, huhhei”, Näkki kuiskaa ääneen ja kääntyy kohti kotikoloa. Mutta hän ei enää muista varoa. Ja juuri silloin Venni katsoo olkansa yli jäälle ja huomaa saman kaupungin valoissa kimaltelevan turkoosin hahmon.

Seuraava osa ilmestyy Loppusammutuksessa 21.5.2026.

Apukysymyksiä keskusteluun tarinasta lasten ja nuorten kanssa:

• • • Miten Näkki auttoi partiolaisia?
    • Pelkäsikö Näkki jotain? Mitä?
    • Mitä lapset tekivät eksyessään myrskyyn? Mitä sinä tekisit?

Kirjoittaja: Oona Tervalahti
Piirustukset: Sudenpenturyhmä Kolibrit

Näsijärven Kipinät täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Juhlavuoden aikana julkaistaan 10-osainen jatkotarina.  

Osa 1.

Valkeana hohtava Näsijärvi on paksun jään peitossa. Edellisen illan lumimyräkkä on jättänyt jälkeensä valtavat lumesta muodostuneet aallot, eikä syvässä hangessa näy kuin yhdet jalanjäljet. Pienet, tasaiset askeleet johtavat kiviseltä rantapenkereeltä miltei silmänkantamattomiin, kohti jäätyneen järven selkää. Tuuli ja kipakka lumisade vihmovat pienen jäällä tallustavan hahmon poskia. Hän on jokapäiväisellä tarkistuskierroksellaan, kylmästä säästä huolimatta on pidettävä huolta, ettei kukaan tai mikään ole avun tarpeessa.

Pienen tarpovan olennon päälle on kertynyt tuulen mukana usean sentin kerros lunta, eikä häntä ole helppo havaita pyryssä. Mutta näin hän itse toivookin, sillä hänen suurimpia pelkojaan on, että hän olemuksellaan säikäyttäisi jonkun raukan. Sillä niin on useampaan kertaan käynyt, ja jokainen kerta on tuntunut hänestä yhtä kamalalta. On vaikeaa olla olento, jonka avulla vanhemmat ovat satoja vuosia pelotelleet lapsiaan. Ennen aikaan oli tapana kertoa lapsille, että vesistöissä asusti pelottava olento: Näkki. Tarinoiden Näkki vei mukanaan veden alle, jos ei ollut varovainen. Tosiasiassa tarina oli keino pitää uimataidottomat lapset poissa rannoilta, jos mukana ei ollut aikuista. Eihän Näkki todellisuudessa pelottava ole, mutta muiden luomaa huonoa mainetta on vaikea saada harteiltaan. Eikä Näkki niin kovin edes yrittänyt. Ehkä hän alkoi hiljalleen myös itse uskoa muiden luomaan kuvaan hänestä, eikä ajan kuluessa enää muistanut millainen oikeasti on. Hän on sitä paitsi jo melkein tottunut yksinoloon, tai niin hän ainakin yrittää uskotella itselleen.

Todellisuudessa Näkki kaipasi vierelleen ystävää. Jokaisen päivän päätteeksi hänen palatessaan pieneen kotikoloonsa, Näkki tuumasi miten päivän askareet olisivat olleet paljon mukavampia yhdessä tehtyinä. Tapasihan hän toki rantoja samotessaan ja järvessä sukellellessaan muita elollisia: kaloja, lintuja ja jäniksiä, mutta jokaisella tuntui olevan oma tehtävänsä ja omat ystävänsä. Osa eläimistä myös säikähti Näkin olomuotoa, vaalean turkoosia pintaa ja auringossa kimaltelevia levänsävyisiä hiuksia. Niin Näkki alkoi tiedostamattaan kartella muiden seuraa ja tarkkaili elämää etäältä.

Tänään järven kiertäminen tuntuu Näkistä erityisen raskaalta. Lunta on tuprunnut edellisestä illasta saakka ja Näkki uppoaa syvälle hankeen jokaisella askeleella. Hän olisi mielellään jäänyt lämpöiseen kotikoloonsa, pistänyt tulen takkaan ja käynyt lukemaan kirjaa lämmön loimutessa kasvoillaan. Näkki ei kuitenkaan voinut antaa itsensä jäädä lekottelemaan, sillä joku saattaisi tarvita apua järvellä. Ensin olisi tehtävä työt, minkä jälkeen olisi loppupäivä aikaa pötkötellä nojatuolilla liekkien lämmössä. Siispä askel käy toisensa jälkeen autiolla jäällä, muut elävät ovat tainneet jäädä koteihinsa epävakaan sään vuoksi. Näkki tähystelee rantojen rajoja, nostaa katseensa puunlatvoihin ja laskee alas jään rajaan. Lumisateen vuoksi näkyvyys on erittäin heikko, joten jokainen pieni liikahdus näkökentässä saa katseen kääntymään suuntaansa.

Yhtäkkiä Näkki kuulee jotain ja yrittää tarkentaa katseensa äänen suuntaan, muttei näe äänen lähdettä. Hän pysähtyy paikoilleen, jotta pystyy keskittymään ainoastaan äänten aistimiseen. Nyt hän kuulee äänen selkeämmin, puhetta, usean ihmisen puhetta. Mitä he tekevät järvellä tällaisella säällä? Ja vielä näin pitkällä rannasta, Näsijärven selällä! Luulisi jokaisen ihmisen haluavan kääriytyä kotinsa lämpöön ja poistua sieltä vain pakon edessä. Näkki tuumii suunnitelmaansa hetken ja päättää seurata puhetta, kunnes näkee ihmiset ja kuulee keskustelun tarkemmin. Ihmisethän saattavat olla pulassa, eikä heillä ole Näkin kestävyyttä, paksua nahkaa ja vaihtolämpöisyyttä.

Näkki lähtee puhetta kohti, muttei vieläkään näe ihmisiä. Lumipyry tuntuu tiivistyvän ja näkyvyys vain heikkenee, mutta Näkin onneksi äänet kuuluvat joka askeleella lähempää. Miltei kilometrin rämmittyään, Näkki näkee vihdoin jotain. Punaisen tupsupipon, joka loistaa tuiskun läpi! Sitten toisen, kolmannen, neljännen ja jopa viidennen?

Kirjoittaja Oona Tervalahti

Piirustukset: Sudenpenturyhmä Kolibrit

Seuraavassa osassa selviää, ketkä keskustelevat lumimyräkän keskellä ja miten he ovat sinne päätyneet. Tarinan toinen osa ilmestyy Jääretkipäivässä 8.2.2026.

Apukysymyksiä keskusteluun tarinasta lasten ja nuorten kanssa:

• • • Miksi Näkki kulki järven jäällä?
    • Miksi jotkut pelkäävät Näkkiä?
    • Mitä luulet Näkin kuulleen ja nähneen kauempana järvellä?