Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Uskaltaako Näkki vihdoin esittäytyä partiolaisille?
Osa 4.
Näkki on jähmettynyt pelosta. Ajatukset poukkoilevat edestakaisin. Tekisi mieli juosta karkuun ja piiloutua ainiaaksi, mutta toisaalta lapsi, Venni, ei säikähtänyt hänen olomuotoaan. Päinvastoin Venni tuli hänen luoksensa ja haluaa kuulla hänestä. Näkki terästäytyy, hän ojentaa tärisevän kätensä Venniä kohti kätelläkseen ja henkäisee:
”Olen Näkki, hauska tavata Venni.”
Venni tarttuu Näkin käteen, puristaa sitä reippaasti ja hymyilee.
”Sä autoit meitä viime talvena lumimyrskyn keskellä, kun oltiin todellisessa pulassa. Miksi et näyttäytynyt meille?”
Näkin kasvoille ilmestyy surullinen virne.
”No, tuota… Ihmisillä on tapana pelätä minua. Kuten näet, näytän erilaiselta, eivätkä muut elävät ole yleensä törmänneet kaltaisiini.”
Venni katsoo Näkkiä lämpimästi.
”Mä en ainakaan pelkää sua. Sulla on tosi lempeä hymy ja iloiset silmät.”
Näkin silmäkulmaan kertyy pieni pisara, mutta hän pyyhkäisee sen pois kädellään, ennen kuin se valahtaa.
”Oletteko te ystäväporukka? Selvisitte talvella niin hienosti yhdessä koitoksesta”, Näkki kysyy.
”Sitäkin! Mutta me ollaan myös partiolaisia. Meillä on nämä huivit kaulassa merkkinä siitä. Etkö ole koskaan kuullut partiosta?”
Näkki näyttää kummastuneelta. Sana ei tuo mitään häneen mieleensä ja hän pudistelee päätään.
”Aivan. Lyhyesti kerrottuna, me partiolaiset tykätään olla luonnossa, harjoitellaan yhdessä kaikenlaisia uusia taitoja, sekä tykätään leikkiä ja olla luonnossa. Me nähdään yleensä kerran viikossa ja sen lisäksi on erilaisia retkiä ja leirejä.”
Venni katsoo Näkkiä, ikään kuin tarkistaakseen pysyikö tämä mukana. Sitten hän jatkaa:
”Meidän lippukunta on Näsijärven Kipinät, mutta muita lippukuntia on pelkästään Tampereella melkein kolmekymmentä ja Suomessa noin 700. Me ollaan seikkailijoita ja meidän ryhmän nimi on Keisaripingviinit.”
Näkki näyttää sulattelevan kaikkea uutta tietoa. Hän oli miettinytkin, miksi lapset olivat kutsuneet lumimyrskyssä itseään keisaripingviineiksi, sillä selviä ihmisiähän he olivat.
Venni ottaa askeleen lähemmäs Näkkiä ja osoittaa kohti kavereitaan.
”Tuo pitkä punahiuksinen on Onerva, Alvi taas tuo viereinen silmälasipäinen. Karolla on tummat kiharat ja Sasa on tuo kaikista lyhyin. Nuo aikuiset ovat meidän johtajat, Emppu ja Asla. Ne on kanssa tosi mukavia.”
Sitten Venni jatkaa Näkkiä katsellen:
”Entä sä? Sun nimi on Näkki, mutta mistä pidät? Tai mitä tykkäät tehdä?”
Näkin kasvoilta kuultaa häkellys. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kysynyt häneltä, mistä hän pitää. Näkki nielaisee palan kurkustaan ja aloittaa pehmeällä äänellä:
”Minä rakastan luontoa ja sen kaikkia elollisia. Rakastan, kuinka talvella pakkanen nipistelee poskia, keväällä auringon valo muuttuu lempeämmäksi ja purot alkavat pulista, kuinka kesällä linnut jatkavat orkesteriaan läpi yön ja syksyllä puut luovat lämpimän väripaletin lehdillään.”
Näkki pitää tauon ja huomaa, kuinka Venni tuijottaa suurilla vihreillä silmillään kiinnostuneena. Näkki ajattelee niiden värin muistuttavan toukokuun lopun koivujen lehtipeitettä. Hänestä tuntuu, ettei kukaan ole kuunnellut häntä yhtä kiinnostuneesti. Sitten hän jatkaa:
”Pidän Näsijärvestä ja sen ympäristöstä huolta. Autan jos apua tarvitsevia on, muuten samoilen metsässä ja uiskentelen järvessä. Pidän myös muille juttelemisesta, mutta kuten sanoin, monet saattavat pelätä olemustani.”
Venni nyökkää ja vastaa innostuneena:
”Tuo kuulostaa ihan partiolaisen elämältä. Mekin yritetään aina auttaa ympärillä apua tarvitsevia ja luontoa. Ja suurin osa meistä rakastaa olla metsässä ja vesillä. Nytkin olemme Keisaripingviinien kanssa retkellä purjeveneellämme Vellamolla, opettelemassa lisää purjehduksesta ja luonnossa olemisesta. Meidän olisi tarkoitus yöpyä täällä saaressa ja paistaa illalla suklaabanaaneja nuotiolla. Nyt taitaa itseasiassa olla lounaan aika, muut lähtivät jo nuotiopaikalle päin. Haluatko tulla mukaan? Partiossa on ihan kaikenlaisia tyyppejä ja kaikki ovat tervetulleita. Sopisit hyvin mukaan.”
Näkki häkeltyy. Ihan tosissaanko häntä kysytään mukaan? Partio kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Sopisiko hän joukkoon? Pelkäisivätkö muut lapset häntä? Mitä jos hei eivät ymmärtäisikään häntä? Ei, ei, ei. Paniikki valtaa Näkin ajatukset. Olisi parempi harkita asiaa vielä ja seurata ryhmää sivusta.
”Tuota, minulla on päivän tehtävät vielä kesken, katsotaan jos toisella kertaa”, Näkki vastaa.
Vennin on vaikea peittää pettymystään, hän kasaa kuitenkin itsensä ja yrittää painottaa seuraavia sanojaan:
”Onpa harmi, mutta voit liittyä seuraan ihan koska tahansa, vaikka kun saat hommasi tehtyä. Meillä on illalla niitä suklaabanaaneitakin, niistä riittää sullekin!”
Näkki vastaa hymyllä Vennille, joka jatkaa ajankulun tajuttuaan:
”Muut varmaan jo ihmettelevät mihin jäin! Pitää varmaankin mennä ennen kuin kukaan huolestuu. Oli tosi kiva tavata sut Näkki. Nähdään pian!”
Venni kääntyy, ottaa muutaman juoksuaskeleen nuotiopaikalle päin, kääntyy vielä Näkin suuntaan ja heiluttaa kättään hymy huulillaan. Näkin suupielet kääntyvät ylöspäin ja jäävät pitkäksi aikaa paikoilleen.
Seuraava osa julkaistaan Ilveksellä.
Kirjoittaja: Oona Tervalahti