Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Edellisessä osassa Venni kutsui Näkin Keisaripingviinien kanssa nuotiolle. Uskaltaako Näkki liittyä seuraan?
Osa 5.
Tuli räiskähtelee Vennin edessä. Suklaabanaanien huumaava tuoksu leijailee nuotiopaikan ympärillä ja Keisaripingviinien iloiset äänet täyttävät hiljalleen hämärtyvän metsän. Sasa kertaa, kuinka monta erilaista puulajia he löysivät saaresta päivän aikana, Onerva iloitsee löytämästään täydellisen muotoisesta kivestä ja Alvi laulaa jokaisen muistamansa nuotiolaulun peräjälkeen.
Vennillä on ollut erittäin mukava retkipäivä, ruoka on ollut hyvää, seura vielä parempaa ja sääkin aurinkoinen ja lämmin. Erityisen päivästä teki kuitenkin Näkin tapaaminen. Vihdoinkin hän oli päässyt juttelemaan etäällä pysyneen hahmon kanssa ja nyt Näkillä on nimikin, jolla Venni voi häntä kutsua. Venni ei ollut kertonut ystävilleen kohtaamisesta mitään, sillä pelkäsi etteivät he uskoisi häntä. Hän oli koko päivän toivonut Näkin tulevan heidän luokseen, jotta hän pääsisi esittelemään Keisaripingviinit ja Näkin toisillensa.
Karo on keskittynyt kääntämään banaaniaan tulen kannalta parempaan asentoon, kun metsän reunassa räsähtää.
”Mikä se oli?” Sasa huudahtaa suu täynnä ruokaa.
”Varmaan joku eläin, ehkä jänis, tai sitten lintu lähti lentoon. Täällä on kuulunut välillä sepelkyyhkyn laulua ja ne on kuitenkin aika isoja”, Onerva vastaa tyynnytellen.
Venni arvaa äänen lähteen, nousee nuotion äärestä ja kävelee hiljalleen kohti metsän reunaa.
”Ei hätää Näkki, sä olet tervetullut tänne, meillä on ylimääräisiä suklaabanaanejakin nuotiossa”, hän sanoo rauhoittavalla äänellä metsään.
Muut katsovat Venniä kummastuneena. Mutta sitten metsän reunasta astelee nuotion heijastuvassa valossa kimalteleva Näkki. Venni ojentaa kätensä ujostelevalle Näkille ja ohjaa tämän istumaan muiden viereen.
”Tässä on mun uusi ystävä Näkki, hän auttoi meitä talvella lumimyrskyssä, silloin kun eksyttiin.”
Muut ovat haltioissaan uudesta tuttavuudesta ja haluavat tietää tästä kaiken. Nuotion loimussa Keisaripingviinit kertovat itsestään ja seikkailuistaan ja kyselevät Näkiltä omistaan. Aluksi Näkin on vaikea saada äänensä kuuluviin, se juuttuu jonnekin äänihuulten ja kielen seudulle. Näkin vieressä istuva Alvi kuitenkin kannustaa katseellaan ja pienillä eleillä Näkkiä jatkamaan jännityksestä huolimatta. Muutaman lauseen jälkeen ääni alkaa soljumaan ja Näkki avaa elämäänsä muille.
**
Ilta on alkanut kylmenemään, mutta nuotion ääressä istuvat partiolaiset ja Näkki eivät sitä puheenporinaltaan edes huomaa. Onerva kertoo innoissaan tarinaa siitä, kuinka viime retkellä öljypullo oli auennut johtajan rinkassa ja levinnyt kaikkiin rinkan sisällä olleisiin tavaroihin. Öljyä päätyi tietenkin myös auton penkille, jolla he lähtivät retkeltä, ja Onerva korostaa, kuinka viheliäistä sitä oli putsata. Karo nostaa viimeisen banaanin nuotiosta ylimääräiselle lautaselleen ja ojentaa sen Näkille:
”Ota sä Näkki tää viimeinen, suklaan pitäisi olla jo ihan sulaa.”
Näkki ottaa lautasen käteensä ja purskahtaa vollottavaan itkuun, samalla yrittäen saada sanoja suustaan ulos.
”Te olette minulle niin ystävällisiä! Annatte minulle viimeisen banaaninnekin!”
Näkki pitää pienen tauon ennen kuin pystyy jatkamaan:
”Yleensä minua pelätään, joten jännitän uusien olentojen kohtaamista, mutta te, te olette minusta kiinnostuneita ja kannustatte minua, ettekä arastele ulkonäköäni tai olemustani ollenkaan…”
Näkin on vaikea hillitä tunnepurkaustaan ja Alvi ojentaa kätensä häntä kohti:
”Saanko halata sua? Jos mua jännittää tai itkettää, ystävien halaus helpottaa yleensä oloa.”
Näkki nyökkää ja Alvi kietoo kätensä hänen ympärilleen ja jatkaa:
”Sillon kun mä olin ensimmäisellä retkellä ilman vanhempia, pelkäsin ihan hirveästi. Mua jännitti kaikki uudet partiolaiset, erityisesti teltassa nukkuminen ja pimeä. Kun ilta tuli ja piti käydä nukkumaan, mulla tuli niin kova ikävä kotiin ja omaan sänkyyn, että aloin itkemään. Mua hävetti ihan hirveesti, koska tuntui, ettei muita jännittänyt yhtään. Mutta sitten mun ystävät teltassa tulivat lohduttamaan, halasivat ja selvisi, että muitakin kyllä jännittää, vaikka he eivät sitä näyttäisikään. Ja sitten me selvittiin siitä yhdessä, kaikki sai yön nukuttua ja aamulla oli uusi kiva päivä.”
Keisaripingviinit nyökkäilevät ja Sasa aloittaa:
”Kaikkia jännittää joskus, varsinkin jos on tollasia huonoja kokemuksia. Muakin jännitti, kun aloitin partion ja kaikki muut ryhmässä tunsivat jo toisensa. Mua kiusattiin koulussa, joten pelkäsin että täälläkin kiusataan. Pääsin kuitenkin nopeasti mukaan, piti vain uskaltaa mennä mukaan ja olla oma itsensä.”
Näkki hymyilee ja katsoo vuorotellen jokaista silmiin.
”Kiitos teille, kiitos kun jaatte tarinoitanne ja kannustatte minua.”
”Totta kai, niin ystävät tekevät!” Onerva hihkaisee.
Venni katsoo vieressään istuvaa Näkkiä vienosti hymyillen, laskee kätensä tämän hartioille ja lausuu painottaen jokaista sanaa:
”Onneksi uskalsit tulla. Sovit meidän porukkaan täydellisesti mukaan.”
Seuraava osa ilmestyy Alkupamauksessa 19.8.
Kirjoittaja: Oona Tervalahti