Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Edellisessä osassa Venni kutsui Näkin Keisaripingviinien kanssa nuotiolle. Uskaltaako Näkki liittyä seuraan?
Osa 5.
Tuli räiskähtelee Vennin edessä. Suklaabanaanien huumaava tuoksu leijailee nuotiopaikan ympärillä ja Keisaripingviinien iloiset äänet täyttävät hiljalleen hämärtyvän metsän. Sasa kertaa, kuinka monta erilaista puulajia he löysivät saaresta päivän aikana, Onerva iloitsee löytämästään täydellisen muotoisesta kivestä ja Alvi laulaa jokaisen muistamansa nuotiolaulun peräjälkeen.
Vennillä on ollut erittäin mukava retkipäivä, ruoka on ollut hyvää, seura vielä parempaa ja sääkin aurinkoinen ja lämmin. Erityisen päivästä teki kuitenkin Näkin tapaaminen. Vihdoinkin hän oli päässyt juttelemaan etäällä pysyneen hahmon kanssa ja nyt Näkillä on nimikin, jolla Venni voi häntä kutsua. Venni ei ollut kertonut ystävilleen kohtaamisesta mitään, sillä pelkäsi etteivät he uskoisi häntä. Hän oli koko päivän toivonut Näkin tulevan heidän luokseen, jotta hän pääsisi esittelemään Keisaripingviinit ja Näkin toisillensa.
Karo on keskittynyt kääntämään banaaniaan tulen kannalta parempaan asentoon, kun metsän reunassa räsähtää.
”Mikä se oli?” Sasa huudahtaa suu täynnä ruokaa.
”Varmaan joku eläin, ehkä jänis, tai sitten lintu lähti lentoon. Täällä on kuulunut välillä sepelkyyhkyn laulua ja ne on kuitenkin aika isoja”, Onerva vastaa tyynnytellen.
Venni arvaa äänen lähteen, nousee nuotion äärestä ja kävelee hiljalleen kohti metsän reunaa.
”Ei hätää Näkki, sä olet tervetullut tänne, meillä on ylimääräisiä suklaabanaanejakin nuotiossa”, hän sanoo rauhoittavalla äänellä metsään.
Muut katsovat Venniä kummastuneena. Mutta sitten metsän reunasta astelee nuotion heijastuvassa valossa kimalteleva Näkki. Venni ojentaa kätensä ujostelevalle Näkille ja ohjaa tämän istumaan muiden viereen.
”Tässä on mun uusi ystävä Näkki, hän auttoi meitä talvella lumimyrskyssä, silloin kun eksyttiin.”
Muut ovat haltioissaan uudesta tuttavuudesta ja haluavat tietää tästä kaiken. Nuotion loimussa Keisaripingviinit kertovat itsestään ja seikkailuistaan ja kyselevät Näkiltä omistaan. Aluksi Näkin on vaikea saada äänensä kuuluviin, se juuttuu jonnekin äänihuulten ja kielen seudulle. Näkin vieressä istuva Alvi kuitenkin kannustaa katseellaan ja pienillä eleillä Näkkiä jatkamaan jännityksestä huolimatta. Muutaman lauseen jälkeen ääni alkaa soljumaan ja Näkki avaa elämäänsä muille.
**
Ilta on alkanut kylmenemään, mutta nuotion ääressä istuvat partiolaiset ja Näkki eivät sitä puheenporinaltaan edes huomaa. Onerva kertoo innoissaan tarinaa siitä, kuinka viime retkellä öljypullo oli auennut johtajan rinkassa ja levinnyt kaikkiin rinkan sisällä olleisiin tavaroihin. Öljyä päätyi tietenkin myös auton penkille, jolla he lähtivät retkeltä, ja Onerva korostaa, kuinka viheliäistä sitä oli putsata. Karo nostaa viimeisen banaanin nuotiosta ylimääräiselle lautaselleen ja ojentaa sen Näkille:
”Ota sä Näkki tää viimeinen, suklaan pitäisi olla jo ihan sulaa.”
Näkki ottaa lautasen käteensä ja purskahtaa vollottavaan itkuun, samalla yrittäen saada sanoja suustaan ulos.
”Te olette minulle niin ystävällisiä! Annatte minulle viimeisen banaaninnekin!”
Näkki pitää pienen tauon ennen kuin pystyy jatkamaan:
”Yleensä minua pelätään, joten jännitän uusien olentojen kohtaamista, mutta te, te olette minusta kiinnostuneita ja kannustatte minua, ettekä arastele ulkonäköäni tai olemustani ollenkaan…”
Näkin on vaikea hillitä tunnepurkaustaan ja Alvi ojentaa kätensä häntä kohti:
”Saanko halata sua? Jos mua jännittää tai itkettää, ystävien halaus helpottaa yleensä oloa.”
Näkki nyökkää ja Alvi kietoo kätensä hänen ympärilleen ja jatkaa:
”Sillon kun mä olin ensimmäisellä retkellä ilman vanhempia, pelkäsin ihan hirveästi. Mua jännitti kaikki uudet partiolaiset, erityisesti teltassa nukkuminen ja pimeä. Kun ilta tuli ja piti käydä nukkumaan, mulla tuli niin kova ikävä kotiin ja omaan sänkyyn, että aloin itkemään. Mua hävetti ihan hirveesti, koska tuntui, ettei muita jännittänyt yhtään. Mutta sitten mun ystävät teltassa tulivat lohduttamaan, halasivat ja selvisi, että muitakin kyllä jännittää, vaikka he eivät sitä näyttäisikään. Ja sitten me selvittiin siitä yhdessä, kaikki sai yön nukuttua ja aamulla oli uusi kiva päivä.”
Keisaripingviinit nyökkäilevät ja Sasa aloittaa:
”Kaikkia jännittää joskus, varsinkin jos on tollasia huonoja kokemuksia. Muakin jännitti, kun aloitin partion ja kaikki muut ryhmässä tunsivat jo toisensa. Mua kiusattiin koulussa, joten pelkäsin että täälläkin kiusataan. Pääsin kuitenkin nopeasti mukaan, piti vain uskaltaa mennä mukaan ja olla oma itsensä.”
Näkki hymyilee ja katsoo vuorotellen jokaista silmiin.
”Kiitos teille, kiitos kun jaatte tarinoitanne ja kannustatte minua.”
”Totta kai, niin ystävät tekevät!” Onerva hihkaisee.
Venni katsoo vieressään istuvaa Näkkiä vienosti hymyillen, laskee kätensä tämän hartioille ja lausuu painottaen jokaista sanaa:
”Onneksi uskalsit tulla. Sovit meidän porukkaan täydellisesti mukaan.”
Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki on talven ja kevään aikana auttanut ja seurannut piilosta seikkailijaryhmä Keisaripingviinien elämää. Uskaltaako Näkki vihdoin esittäytyä partiolaisille?
Osa 4.
Näkki on jähmettynyt pelosta. Ajatukset poukkoilevat edestakaisin. Tekisi mieli juosta karkuun ja piiloutua ainiaaksi, mutta toisaalta lapsi, Venni, ei säikähtänyt hänen olomuotoaan. Päinvastoin Venni tuli hänen luoksensa ja haluaa kuulla hänestä. Näkki terästäytyy, hän ojentaa tärisevän kätensä Venniä kohti kätelläkseen ja henkäisee:
”Olen Näkki, hauska tavata Venni.”
Venni tarttuu Näkin käteen, puristaa sitä reippaasti ja hymyilee.
”Sä autoit meitä viime talvena lumimyrskyn keskellä, kun oltiin todellisessa pulassa. Miksi et näyttäytynyt meille?”
Näkin kasvoille ilmestyy surullinen virne.
”No, tuota… Ihmisillä on tapana pelätä minua. Kuten näet, näytän erilaiselta, eivätkä muut elävät ole yleensä törmänneet kaltaisiini.”
Venni katsoo Näkkiä lämpimästi.
”Mä en ainakaan pelkää sua. Sulla on tosi lempeä hymy ja iloiset silmät.”
Näkin silmäkulmaan kertyy pieni pisara, mutta hän pyyhkäisee sen pois kädellään, ennen kuin se valahtaa.
”Oletteko te ystäväporukka? Selvisitte talvella niin hienosti yhdessä koitoksesta”, Näkki kysyy.
”Sitäkin! Mutta me ollaan myös partiolaisia. Meillä on nämä huivit kaulassa merkkinä siitä. Etkö ole koskaan kuullut partiosta?”
Näkki näyttää kummastuneelta. Sana ei tuo mitään häneen mieleensä ja hän pudistelee päätään.
”Aivan. Lyhyesti kerrottuna, me partiolaiset tykätään olla luonnossa, harjoitellaan yhdessä kaikenlaisia uusia taitoja, sekä tykätään leikkiä ja olla luonnossa. Me nähdään yleensä kerran viikossa ja sen lisäksi on erilaisia retkiä ja leirejä.”
Venni katsoo Näkkiä, ikään kuin tarkistaakseen pysyikö tämä mukana. Sitten hän jatkaa:
”Meidän lippukunta on Näsijärven Kipinät, mutta muita lippukuntia on pelkästään Tampereella melkein kolmekymmentä ja Suomessa noin 700. Me ollaan seikkailijoita ja meidän ryhmän nimi on Keisaripingviinit.”
Näkki näyttää sulattelevan kaikkea uutta tietoa. Hän oli miettinytkin, miksi lapset olivat kutsuneet lumimyrskyssä itseään keisaripingviineiksi, sillä selviä ihmisiähän he olivat.
Venni ottaa askeleen lähemmäs Näkkiä ja osoittaa kohti kavereitaan.
”Tuo pitkä punahiuksinen on Onerva, Alvi taas tuo viereinen silmälasipäinen. Karolla on tummat kiharat ja Sasa on tuo kaikista lyhyin. Nuo aikuiset ovat meidän johtajat, Emppu ja Asla. Ne on kanssa tosi mukavia.”
Sitten Venni jatkaa Näkkiä katsellen:
”Entä sä? Sun nimi on Näkki, mutta mistä pidät? Tai mitä tykkäät tehdä?”
Näkin kasvoilta kuultaa häkellys. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kysynyt häneltä, mistä hän pitää. Näkki nielaisee palan kurkustaan ja aloittaa pehmeällä äänellä:
”Minä rakastan luontoa ja sen kaikkia elollisia. Rakastan, kuinka talvella pakkanen nipistelee poskia, keväällä auringon valo muuttuu lempeämmäksi ja purot alkavat pulista, kuinka kesällä linnut jatkavat orkesteriaan läpi yön ja syksyllä puut luovat lämpimän väripaletin lehdillään.”
Näkki pitää tauon ja huomaa, kuinka Venni tuijottaa suurilla vihreillä silmillään kiinnostuneena. Näkki ajattelee niiden värin muistuttavan toukokuun lopun koivujen lehtipeitettä. Hänestä tuntuu, ettei kukaan ole kuunnellut häntä yhtä kiinnostuneesti. Sitten hän jatkaa:
”Pidän Näsijärvestä ja sen ympäristöstä huolta. Autan jos apua tarvitsevia on, muuten samoilen metsässä ja uiskentelen järvessä. Pidän myös muille juttelemisesta, mutta kuten sanoin, monet saattavat pelätä olemustani.”
Venni nyökkää ja vastaa innostuneena:
”Tuo kuulostaa ihan partiolaisen elämältä. Mekin yritetään aina auttaa ympärillä apua tarvitsevia ja luontoa. Ja suurin osa meistä rakastaa olla metsässä ja vesillä. Nytkin olemme Keisaripingviinien kanssa retkellä purjeveneellämme Vellamolla, opettelemassa lisää purjehduksesta ja luonnossa olemisesta. Meidän olisi tarkoitus yöpyä täällä saaressa ja paistaa illalla suklaabanaaneja nuotiolla. Nyt taitaa itseasiassa olla lounaan aika, muut lähtivät jo nuotiopaikalle päin. Haluatko tulla mukaan? Partiossa on ihan kaikenlaisia tyyppejä ja kaikki ovat tervetulleita. Sopisit hyvin mukaan.”
Näkki häkeltyy. Ihan tosissaanko häntä kysytään mukaan? Partio kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Sopisiko hän joukkoon? Pelkäisivätkö muut lapset häntä? Mitä jos hei eivät ymmärtäisikään häntä? Ei, ei, ei. Paniikki valtaa Näkin ajatukset. Olisi parempi harkita asiaa vielä ja seurata ryhmää sivusta.
”Tuota, minulla on päivän tehtävät vielä kesken, katsotaan jos toisella kertaa”, Näkki vastaa.
Vennin on vaikea peittää pettymystään, hän kasaa kuitenkin itsensä ja yrittää painottaa seuraavia sanojaan:
”Onpa harmi, mutta voit liittyä seuraan ihan koska tahansa, vaikka kun saat hommasi tehtyä. Meillä on illalla niitä suklaabanaaneitakin, niistä riittää sullekin!”
Näkki vastaa hymyllä Vennille, joka jatkaa ajankulun tajuttuaan:
”Muut varmaan jo ihmettelevät mihin jäin! Pitää varmaankin mennä ennen kuin kukaan huolestuu. Oli tosi kiva tavata sut Näkki. Nähdään pian!”
Venni kääntyy, ottaa muutaman juoksuaskeleen nuotiopaikalle päin, kääntyy vielä Näkin suuntaan ja heiluttaa kättään hymy huulillaan. Näkin suupielet kääntyvät ylöspäin ja jäävät pitkäksi aikaa paikoilleen.
Kuluneen syksyn ja alkutalven aikana on päästy taas jakamaan ansiomerkkejä ja kiittämään meidän vapaaehtoisia ansiokkaasta toiminnasta. Olemme jakaneet kauden aikana yhteensä 7 piirin tai Suomen Partiolaisten ansiomerkkiä:
Taavetti I. Suomen Partiolaisten Louhisuden solki Sumu F., Sanna M. ja Kati P. Suomen Partiolaisten Collanin solki Petra O. ja Ellinoora T. Hämeen Partiopiirin pronssinen ansiomitali Henri T. Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali
Jos et ole päässyt paikalle ansiomerkkien jakotilaisuuteen, tästä pääset lukemaan merkkien myöntöpuheet!
Louhisuden solki voidaan myöntää tunnustukseksi samoajaikäisenä ryhmänjohtajana toimineelle partiolaiselle, joka on viimeksi kuluneen toimintakauden aikana käyttänyt partiomenetelmää ansiokkaasti ryhmänsä johtamisessa ja osoittanut johtajuutta.
Taavetti, aloitit ryhmänjohtajana tammikuussa 2021 ja olet johtanut samaa ryhmää siitä asti, sitoutuen johtamaan ryhmän läpi tarpojaikäkauden. Ryhmänjohtajana kehittyminen on näkynyt toiminnan aikana, mutta jo alusta asti hoidit sovitut asiat kunnollisesti loppuun asti.
Vahvuuksiksi partiomenetelmästä sinulle nousi erityisesti luonnossa toimiminen ja tekemällä oppiminen. Retkeily, luonnontuntemus ja luonnosta nauttiminen ovat osa omaa elämääsi ja olet halunnut tuoda niitä myös ryhmällesi. Et pidä pelkästä papereiden pyörittämisestä, vaan haluat että oikeasti tehdään asioita – ja mieluiten ulkona. Tämä on näkynyt käytännössä ryhmän koloilloissa, joita pidetään ulkona, jos se vain on ollut mahdollista. Ryhmän retkeilyä on ollut onneksi tukemassa myös toinen ryhmänjohtaja, joten ryhmäsi retket suuntautuvat yleensä oikeasti metsään.
Sitoutumisesti partion arvoihin on myös vahvaa, erityisesti nousee ihanteista luontoarvot ja partiotunnus Ole valmis. Moni lippukunnassa muistaa, kuinka sinun ollessasi mukana kesäleirillä heittäydyit rooleihinsa täysin voimin kaikessa, mitä piti tehdä. Lähdit myös ryhmänjohtajapestiin ”Aina valmiina”, et ollut kauaa ehtinyt lippukunnassa olla, kun olit valmiina aloittamaan ryhmänjohtajana, kun tarve sellaiselle oli. Myös jos meillä lippukunnassa on talkoita tarjolla, olet ollut niissä mukana ja yrittänyt myös saada ryhmäsi mukaan.
Taavetti, olet esimerkillinen nuori johtaja, jonka toiminnan toteutuksessa näkyy partiomenetelmä. Näillä sanoin haluan luovuttaa Taavetti sinulle Suomen Partiolaisten Louhisuden soljen.
Collanin solki voidaan myöntää tunnustukseksi vaeltajalle tai aikuiselle, joka on viimeksi kuluneen toimintakauden aikana käyttänyt partiomenetelmää ansiokkaasti ryhmänsä johtamisessa ja kantanut vastuuta ryhmän toiminnasta.
Sumu, aloitit Kilpikonnien johtajana heidän kolmantena sudenpentuvuotenaan ja jatkoit johtajana myös Kilpikonnien siirryttyä seikkailijoihin. Välillä Kilppareiden ryhmänjohtajien tilanne on ollut haastavaa, kun johtajat ovat usein vaihtuneet. Kuitenkin sinun sitoutumisesi ryhmänjohtaja on tuonut ryhmän toimintaan kaivattua pysyvyyttä.
Hyödynnät ryhmäsi johtamisessa partiomenetelmää laadukkaasti, ryhmän toiminta on ollut nousujohteista sekä yleisesti, että yksilölliset tasot huomioiden. Toteutat toimintaa luonnossa ja toiminnassa päästään oikeasti tekemään asioita, eikä vain harjoittelemaan teoriassa. Päivän hyvän työn näkyminen toisten auttamisena on huomattu myös lippukunnan yhteisissä tapahtumissa: Kilppareissa toiminta ollaan sisäistetty niin hyvin, että Kilppareita on lippukunnan tapahtumissa tarjoamassa apua jo ennen kuin sitä ollaan osattu edes kysyä.
Sinut koetaan turvalliseksi aikuiseksi ja olet auttanut, jos mieltä on painanut joku, liittyi keskustelutarve sitten partioon tai johonkin partion ulkopuoliseen asiaan. Ryhmässä myös pidetään sinusta, koska olet mukava ja rento, mutta osaat tarpeen tullen olla myös jämäkkä ja järjestelmällinen. Olet ollut monessa lippukunnan tapahtumassa ryhmäsi kanssa mukana, jotta heillä olisi siellä tuttu ja turvallinen aikuinen lähellä.
Olet vastuullisesti luotsannut Kilpparit sudenpennuista seikkailijaohjelman saloihin. Toiminnassa kuvastuu tekemällä oppiminen, luonnossa liikkuminen maalla ja vesillä, sekä aikuisena tukena toimiminen. Näillä sanoin minun on ilo jakaa sinulle Sumu Collanin solki.
***
Perhepartio-ohjaajina Kati ja Sanna ovat yhdessä suunnitelleet ohjelmasta monipuolisen ja ohjelmaa on toteutettu yhdessä kaikkien osallistuvien perheiden kanssa. Runko on todettu hyväksi ja toimivaksi, joka houkuttelee osallistujia mukaan. Perhepartio toimii käytännössä koko Tampereen alueella tavaten kerran kuussa pääasiassa retkeillen. Retkipaikkoja pohditaan hyvin saavutettavuuden näkökulmasta, jotta paikalle pääsisi tarpeeksi hyvin myös pienten lasten kanssa ja ilman autoa. Ohjelmajohtajan näkökulmasta perhepartio-ohjaajina Sannaan ja Katiin on voinut luottaa, eikä toiminnan perään ole tarvinnut kysellä.
Sanna, lähdit perhepartio-ohjaajaksi melkein heti liityttyäsi lippukuntaan lapsesi kanssa. Kun kaveriksi ei meinattu saada ketään, päätit että hoidat pestin sitten vaikka yksin. Toiminta oli ollut hetken vähän jäissä korona takia, mutta sinun avullasi toiminta saatiin taas takaisin pystyyn. Johtajakavereita pestiin saatiin ymös myöhemmin, kun osallistuvien perhepartiolaisten määrä alkoi nousta ja innokkaita löytyi sieltä joukosta paremmin lisää. Olet kannustanut perhepartiolaisia osallistumaan myös lippukunnan yhteisiin tapahtumiin näyttämällä itse esimerkkiä – olette Sisun kanssa Kipinöiden tapahtumissa tuttu näky ja kaikkia ilahduttava parivaljakko!
Vahvuutesi partiomenetelmässä on tekemällä oppiminen, joka näkyy sinun toimiessa lasten kasvattajana. Näet lapset yksilöinä, joilla on oma tahto ja kyky ajatella, vaikka he ovatkin nuoria iältään. Toimit majakkana, ohjaten perhepartiolaisia turvallisuus ja oma ikätasonsa huomioiden. Annat lasten tehdä ja kokeilla ja näin mahdollistat kehittämisen. Et väheksy lasten unelmia, vaan olet miettimässä, kuinka niitä voitaisiin toteuttaa. Päivän hyvää työtä toteutat myös itse omalla esimerkilläsi: olet aina valmiina pyyteettömästi auttamaan ja lähdet mukaan iloisin mielin. Tämä tarttuu myös muihin.
Sitoutuminen partion arvoihin on sinulla Sanna syntynyt jo lapsena partiossa. Erityisen vahvana Sannan toiminnassa näkyy jo aiemmin mainittu kunnioitus ihmisiin iästä riippumatta ja tämän lisäksi luontoarvot. Luonnossa toimiminen ja ympäristönsuojelu liittyvät toiminnassasi kiinteästi yhteen. Metsässä liikuttaessa pidetään huolta omista jäljistä, eikä häiritä luontoa enempää kuin pakollista – olemmehan me siellä vain vierailijoita.
Perhepartion oravat. Piirros: Meeri Raasivirta
Kati, lähdit ”tyhjästä” luomaan perhepartiotoimintaa Kipinöihin ilman aiempaa kokemusta ja olet siinä pestissä kasvanut sekä kouluttautunut sopivin askelin niin perhepartio-ohjaajan, kuin partiolaisena. Perhepartion toiminnassa tämä on näkynyt myös toiminnan laadun paranemisena ja osallistujamäärän kasvuna. Olet itsekin sitoutunut ja toteutat partion arvoja niin partiotoiminnassa, kuin omassa elämässäkin. Symboliikka on ollut alusta asti kiinteä osa toimintaasi lippukunnossa, esimerkiksi osallistuit alle vuoden ikäisen lapsesi kanssa ensimmäisiin huivitalkoisiin! Alusta asti oli myös selvää, että perhepartiolaisillakin tulee olla omat huivit, joita sitten olet heille ollut tekemässä.
Olet pitänyt huolen, että Pikku Kipinöiden tapaamiset ovat enemmän metsässä kuin sisätiloissa kololla. Olet myös tuttu näky lippukunnan yhteisissä tapahtumissa ja muistat tuoda näkyville, että myös perhepartiolaiset ovat iso ja tärkeä osa lippukunnan toimintaa. Jos ryhmistä puhuttaessa meinataan unohtaa perhepartiolaiset, muistat aina mainita että myös Pikku Kipinät ovat täällä ja heidän saavutuksille tuuletetaan innokkaasti. Toimit tärkeänä aikuisena tukena perhepartion lapsille ja aikuisille: tunnet mukana toimivat ja muistat heidät vielä perhepartiosta sudenpentuihin siirtymisenkin jälkeen.
Sanna, nostit vastuuntuntoisesti lippukunnan perhepartion uuteen nousuun ja huomioit partiomenetelmän hyvin toiminnassasi. Kati, olet kantanut vastuuta perhepartiotoiminnasta ja toimit tärkeänä aikuisena perhepartiolaisille. Näin ollen minulla on ilo jakaa teille Kati ja Sanna lippukunnan ensimmäiset Collanin soljet perhepartio-ohjaajana toimimisesta.
Petra ja Ellis Kipinöidään yhdessä saunaillassa Kuva: Nuutti N.
Hämeen Partiopiirin pronssinen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle, joka on toiminut säännöllisesti vähintään kolmen vuoden ajan tehtävissä lippukuntatoiminnassa tai aktiivisesti piiri- tai valtakunnallisessa toiminnassa. Merkin saajan on oltava ehdotusvuonna vähintään 21-vuotias.
Ellinoora, aloitit Kipinöissä käymällä ensin partiojohtajaperuskurssin ja tekemällä siihen liittyen johtamistehtäväsi. Ensimmäisenä pestinään otit joulukampanjapäällikön pestin kehittäen pestiä ja koko joulukampanjaa suuresti. Tämän jälkeen varovasti syksyllä 2020 kysyit, voisiko sinusta tulla seuraava lippukunnanjohtaja.
Ellis valittiin lippukunnanjohtajaksi yksimielisesti syyskokouksessa joulukuun 13. päivä 2020 ja toimit lippukunnanjohtajana kaksi seuraavaa vuotta. Lippukunnanjohtajuusvuotesi osuivat koronavuosiin ja lippukunnassa oli erityisiä haasteita toiminnan jatkuvuudessa ja yhteenkuuluvuudessa. Tapahtumien peruminen tai etänä järjestäminen vaativat joustavaa suunnittelua ja mahdollisuutta suunnitelmien muuttamiseen lyhyelläkin hetkellä. Tähän osoitit pystyväsi useammankin tapahtuman kohdalla.
Etäkokouksissa saatiin onneksi myös nauttia Ellis sinun hyvistä/huonoista jutuista ja hallitusten kokouksiin lanseerasit uudeksi osaksi loppukevennyksen. Sinnikkäästi olet jaksanut kannustaa muita sekä myös itseäsi. Lippukunnanjohtajana nautit eniten vastuualueista liittyen vapaaehtoisten hyvinvointiin, jonka vuoksi halusitkin jatkaa hallituksessa pestijohtajana ja ole tässä pestissä toiminut vuonna 2023.
Olet vastuuntuntoinen ja aktiivinen partiolainen ja partiojohtaja. Kun innostut jostain ja panostat siihen, on into tarttuvaa ja se myös jää muiden mieleen. Muun muassa näillä perustein on sinulle Ellinoora ”Ellis” myönnetty Hämeen Partiopiirin pronssinen ansiomitali.
***
Petra, aloitit Kipinöissä luotsina ja olet siitä edennyt nousujohteisesti lippukunnan johtotehtäviin. Kun pestisi luotsina aloi, ei meidän lippukunnassa ollut tarpojille tai samoajille lainkaan toimintaa (koska sen ikäisiä ei ollut). Johtajaparisi kanssa olit ratkaisevassa roolissa käynnistämässä näiden ikäkausien toiminnan.
Ryhmänjohtamisen lisäksi sinulla on vahva osaaminen yhdistyksen toiminnasta muista tehtävistä ja olet tätä arvokasta osaamista tuonut lippukuntamme hallituksen työskentelyyn vuonna 2023. Hallituksessa voidaan aina luottaa sinun asiantuntemukseesi esimerkiksi yhdistyslain koukeroita mietittäessä. Olet kiinnostunut lippukunnan toiminnan kehittämisestä ja toimitkin lippukunnan ensimmäisenä kumppanuusvastaavana.
Erityisesti sinulla on vahva halu huolehtia omasta ja muiden mielen hyvinvoinnista ja kiinnitätkin huomiota ihmisten jaksamiseen ja tekemisen mielekkyyteen. Muistat aina kiittää ja kannustaa ympärillä olevia ihmisiä. Tämä on näkynyt myös käytännössä pesteissäsi uusien aikuisten tuutorina ja ansiomerkkitoimikunnan jäsenenä.
Osaat verrata mennyttä ja tätä hetkeä tulevaisuuteen. Uskallat nostaa rakentavasti esiin niin pienet kuin suuretkin epäkohdat. Olet myös tällaisissa tilanteissa aina valmis auttamaan näiden ongelmien ratkaisussa. Ja vaikka tällaisissa keskusteluissa saattaakin syntyä erimielisyyksiä, osaat erottaa asiat ja ihmiset toisistaan.
Petra, sinuun voidaan aina luottaa ja lähditkin esimerkiksi todella pienellä varoitusajalla Kajolle leirilippukunnanjohtajaksi. Et tarvinnut oikein edes miettimisaikaa, vaan tartuit tuumasta toimeen ja hoidit homman kunnialla loppuun asti. Uskallat haastaa itseäsi ja olet aina valmis ottamaan vastuuta ja hyppäämään tuntemattomaankin, mistä esimerkkiä näytti viime kesänä viettämäsi aika Explorer Beltillä.Näillä sanoin minun on ilo jakaa sinulle Petra Hämeen Partiopiirin pronssinen ansiomitali.
Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle tunnustuksena vuosia kestäneestä säännöllisestä ja tuloksellisesta toiminnasta lippukunnassa, partiopiirissä tai järjestössä. Partiojohtajatasoisia, eli täysi-ikäisenä tehtyjä pestejä ja tehtäviä saajalla tulee olla vähintään kuuden vuoden edestä.
Henu ja Helmi Kipinöidään yhdessä Paint & Party:ssa. Kuva: Nuutti N.
Henu, pestilistasi on pitkää luettavaa ja pestejä löytyy kaikilta yllämainituilta tasoilta: kahdesta lippukunnasta, kahdesta piiristä, keskusjärjestöstä ja näiden lisäksi myös useampia projektipestejä eri tasoilla. Pestilistasi voisi luulla olevan vain pestejä sieltä sun täältä, mutta sinulla on ollut tavoitteena lähetä lippukunnanjohtajaksi. Pestipolku on kasvanut nousujohteisesti itse laatimasi 5-vuoden pestisuunnitelman mukaisesti. Pestisuunnitelman mukaan olet toiminut ruohonjuuritasolla ryhmänjohtajana, lippukunnan hallituksessa ja lippukunnanjohtajan apulaisena, ennen toimimistasi Näsijärven Kipinöiden lippukunnanjohtajana.
Piireissä, tapahtumissa ja SP:ssä olet toiminut erityisesti viestinnän pesteissä ja valokuvaajana. Tätä osaamista olet tuonut sieltä myös lippukuntaan, vaikka lippukuntatasolla viestinnän pestit eivät olekaan niin kiinnostaneet. Lippukunnassa olet toiminut akelana ja nyt sampona Kuuteille, hallituksessa tapahtumavastaavana, vesitoimintavastaavana, lippukunnanjohtajan apulaisena ja lippukunnanjohtajana vuonna 2023. Olet kova osaaja liikkuessasi niin vesillä kuin metsässäkin ja näitä purjehdus- ja retkeilytaitoja olet myös halunnut jakaa ja opettaa niin lapsille kuin toisille aikuisillekin.
Partiossa sinulle on tärkeintä toiminnan mahdollistaminen muille. Monien pestien tekemisen kautta olet löytänyt oman juttusi. Enää sinulle ei ole tärkeintä jatkuva nousujohteisuus, vaan tahdot toimia myös tekijän roolissa. Näin pystyt hyödyntämään taitojasi monella saralla ja keskittymään toteuttamaan toimintaa omien vahvuuksiesi ja taitojesi kautta.
Runsas, monipuolinen ja aktiivinen toimintasi johtivat siihen, että sinulle Henri”Henu” on myönnetty Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali.
Näin ennen joulua on hyvä vielä palata kesäisiin tunnelmiin, kun vietimme johtajahuoltoviikonloppua 11.-13.8.2023 Teiskossa Kuuslahden leirikeskuksessa.
Viikonloppu alkoi perjantaina Museokeskus Vapriikissa. Meitä kiinnosti erityisen paljon pelimuseon näyttelyt.
Leirikeskus tarjosi meille hyvät puitteet rentoutumiseen. Myös sää suosi meitä.
Lauantain odotetuin ohjelmanumero oli trangiakakkujen tekeminen vartioittain. Kakkujen ainekset valittiin huutokaupassa.
Alla kuva kaikista upeista tuotoksista (Kuvan voi klikata isommaksi).
Illalla pääsimme nauttimaan nuotiosta kodassa ja tietysti nuotioletuista (vai lätyistä?)
Viikonloppuun sisältyi myös leikkejä ja pelejä.
Rohkeimmat kävivät myös uimassa – useampaankin kertaan!
Kiitos kaikille mukana olleille ja toivottavasti nähdään juuri sinun kanssasi ensi vuonna!
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kulkevat käsi kädessä ja ovat tärkeä osa partion arvopohjaa. Meillä Näsijärven Kipinöissä myös on tärkeää se, että lippukuntaan olisivat kaikki tervetulleita ja mukaan olisi helppo tulla. Yhdenvertaisuuden saavuttaminen kuitenkin vaatii aktiivisia toimia koko ajan.
Mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus siis tarkoittavat?
Tasa-arvolla tarkoitetaan miesten, naisten, muunsukupuolisten sekä sukupuoleltaan määrittelemättömien ihmisten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvolaki (laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta 609/1989) kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Syrjinnällä tarkoitetaan eri asemaan asettamista esimerkiksi sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella.
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaisesti sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, eikä ketään saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
(Partion tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 11/2021)
Kipinäkylä Johtajatulilla 2021. Kuva: Suvi A.
Mitä me Kipinöissä tehdään näiden eteen?
Syrjinnästä vapaa alue – Symbolinen ele yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta. Halutaan pitää näkyvillä sitä, että syrjintää ei meidän toiminnassa hyväksytä. Syrjinnästä vapaa alue -kyltit kulkevat mukanamme monissa tapahtumissa!
Partio-ohjelma ja aktiviteetit – Partio-ohjelmasta löytyy paljon yhdenvertaisuuteen liittyviä aktiviteetteja ja näitä toteutetaan eri ikäkausissa.
Myönteisen asenneilmapiirin luominen ja ylläpitäminen – Kaikki uudet otetaan iloisesti mukaan sellaisena kuin he ovat.
Kampanjat – Esimerkiksi ensi viikolla osallistutaan rasisminvastaiseen viikkoon.
Sukupuolella ei ole väliä – Ei vaikuta toimintamahdollisuuksiin lippukunnassa.
Tapahtumien saavutettavuus – Ollaan lisätty tähän huomiota Saavutettavuus partiotapahtumissa -ohjeen ja Helppo tulla -tunnuksen kautta, mutta vielä nämä eivät näy kaikissa tapahtumissa.
Partion Turvallisesti yhdessä – kokonaisuus – Tähän sisältyy Turvallisesti yhdessä – ohjeistus ja koulutus, jonka suorittamista seurataan. Ohjeen tarkoituksena on vahvistaa lasten ja nuorten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia partiossa. Lippukunnassa on kaksi turva-aikuista, joilta voi kysyä ja heille voi kertoa häirinnästä, kiusaamisesta tai muusta kaltoinkohtelusta. Mukavasti yhdessä – materiaalia hyödynnetään kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen.
Kiinnitetään huomiota kielenkäyttöön – Käytetään sellaisia termejä, jotka eivät sisällä oletuksia. Tässä varmasti jokainen meistä kuitenkin joskus kompastuu, koska tässä on paljon opettelua, mutta tärkeintä on oikea suunta.
Paljon siis jo tehdään, mutta paljon on vielä tehtävissä. Partion perustajan, Robert Baden – Powellin viimeisessä viestissä todetaan: ”Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit”. Haluamme maailmasta paremman paikan, ihan kaikille.
Partion moninaisuusvision mukaan jokainen saa harrastaa ja tehdä vapaaehtoistyötä partiossa kokematta häirintää tai syrjintää. Tavoite edellyttää, että jokainen partiolainen
osaa ja tarvittaessa uskaltaa puuttua havaitsemaansa syrjintään ja epäasialliseen käytökseen sekä
tunnistaa ennakkoluulonsa ja piiloasenteensa sekä antaa niiden olla vaikuttamatta omaan toimintaansa partiossa.
(Partion tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 11/2021)
Näsijärven Kipinät palkitsee perinteisesti johtajiston pikkujouluissa vuoden avainhenkilöitä diplomeilla. Tänä vuonna diplomit päästiin jakamaan ja pikkujoulut juhlimaan uudella kolollamme.
Lippukuntamme toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Diplomien saajat ovat toimineet tämän vuoden aikana merkittävinä esimerkkeinä toimintamme mahdollistajina. Näiden henkilöiden lisäksi lippukunnassamme on monia muitakin vapaaehtoisia sekä lasten ja nuorten huoltajia, joiden apu on ollut korvaamatonta! Haluamme kiittää heistä ihan jokaista. Kiitos!
Kuva: Suomen Partiolaiset / Julius Rantanen
Vuoden Vaeltaja
Kun kysyimme vaeltajien vartionjohtajalta, kuka on vuoden vaeltaja, sanoi hän, että jättäkää pois. Kuitenkin keksimme vaeltajan, kenelle haluamme tämän myöntää. Hän on tuttu näky kaikessa lippukunnan toiminnassa ja haluaa aktiivisesti olla luomassa parempaa lippukuntaa. Tänä vuonna hän on kantanut myös nuorimman hallituksen jäsenen viittaa. Vuoden Vaeltaja on, kukapa muukaan kuin vaeltajien vj itse, Henri “Henu” Tammi.
Vuoden Aikuinen
Vuoden aikuinen on henkilö, joka on ollut lippukunnan toiminnassa aktiivisesti mukana jo monta vuotta. Tänä vuonna hän on ollut kirjoittamassa lippukuntaopasta, toimii ansiomerkkitoimikunnassa sekä on ollut järjestämässä useita lippukunnan tapahtumia. Hänelle on tärkeää, että lippukunnan aikuisia kiitetään ja haluamme myös kiittää häntä. Vuoden Aikuinen on Helmi Viljamaa.
Vuoden Tulokas
Lippukuntaamme tänä syksynä liittynyt henkilö, joka lähti heti mukaan johtamaan sudarilaumaa. Hän uskaltaa ottaa vastuuta ja voi hoitaa myös epätavallisempiakin nakkeja (kuten hakea synttäreillä jääkaappiin jääneet nakit). Vuoden Tulokas on Iina Kaarela.
Vuoden Akela
Tänä vuonna haluamme palkita vuoden akelana ihmisen, joka on lähtenyt pestiin täydellä sydämellään. Hän toimii akelana aina sudenpentujen etu mielessään ja innostaa kaikkia ympärillä olevia. Vuoden Akela on Beagle (Hanna) Hämäläinen.
Vuoden Sampo
Vuoden Sampo lähti seikkailijoiden johtajaksi kesken kauden, kun edellinen johtaja joutui jäämään pestistä pois. Johtajaparinsa kanssa he ovat järjestäneet aktiivista retkeilytoimintaa ja laadukkaita koloiltoja, joka näkyy ryhmän kukoistamisena. Tämä henkilö on ollut mukana järjestämässä myös muun muassa syksyn johtajahuoltotapahtumaa, Seikkailu Salossa. Vuoden Sampo on Ella Niiranen.
Vuoden Luotsi
Tänä vuonna lippukunnan luotsien pestit ovat olleet muutoksen alla, mutta tämä henkilö on jaksanut toimia luotsina tukemassa nuorten toimintaa aktiivisesti. Häntä voidaan myös kiittää hyvistä suklaakakuista lippukunnan synttäreillä. Vuoden Luotsi on Henna Pohjanpalo.
Vuoden Näsimeren lupaus
Tänä vuonna vesillä on ollut purjehtija, joka on kehittynyt vuoden aikana merkittävästi. Hän on ollut purjehtimassa Vellamolla sekä kävi veneenohjaajakurssin. Tämän lisäksi hän osallistui Meripurakan matkapurjehdukselle sekä kävi pelastautumiskurssilla. Vuoden Näsimeren lupaus on Saija Angerman.
Vuoden Veneenhenki
Vellamo sai tänä vuonna uuden kipparin. Jos olet syksyllä käynyt purjehtimassa, olet todennäköisesti päässyt hänen kanssaan purjehtimaan. Tämä henkilö on motivoitunut ja innostunut purjehtija ja tehnyt yhteistyötä myös muiden meripartiolippukuntien kanssa. Vuoden Veneenhenki on Joonas Kivikunnas.
Vuoden Organisaatiokehittäjä
Tämä henkilö on intohimoinen yhdistystoimintaa ja paperipartiota kohtaan ja on ollut tänä vuonna kehittämässä esimerkiksi lippukunnalle selkeämpiä esityslistoja ja pöytäkirjoja. Hän otti tavoitteekseen myös luoda lippukunnalle jatkuvan toiminnan suunnitelman hallinnon sujuvoittamiseksi. Vuoden Organisaatiokehittäjä on Marja Vilkko.
Vuoden Perhepartio-orava
Vuoden Perhepartio-orava on henkilö, joka on aktivoinut tänä vuonna rutkasti perhepartiotoimintaa. Hän on myös tuttu näky lippukunnan tapahtumissa pikkukipinänsä kanssa. Vuoden Perhepartio- orava on Sanna Mikola.
Vuoden Joulut
Joulukampanja on joka vuosi lippukunnan tärkein varankeruukampanja. Huolellisuudella ja kovalla työllä tämän parivaljakon johdolla Näkeissä on taas tehty kaikkien aikojen myyntiennätys. Vuoden Joulut ovat Nuutti Nissinen sekä Janne Nousiainen.
Vuoden Makumestari
Lippukunnan jäsenten makunystyröitä ovat hivelleet tänä vuonna mitä ällistyttävimmät makuelämykset. Nämä makuelämykset meille on suunnitellut ja loihtinut lippukunnan uusi vakimuonittaja. Vuoden Makumestari on Hanna Sipola.
Vuoden Sisäänheittäjä
Hän haluaa toiminnallaan taata, että lippukunnan uudet jäsenet pääsee toimintaan mukaan eikä kukaan jää ulkopuolelle. Hän lähti tekemään pestiä kehittävällä otteella, etenkin kun siinä ei vähään aikaan ole ollut ketään. Vuoden Sisäänheittäjä on uusien tuutorimme Petra Oksa.
Vuoden Koloiltojen apu
Aina välillä ryhmänjohtajat ovat estyneitä ja tarvitsevat kipeästi apuja koloiltoihin. Tällöin apua haetaan usein Kipinä-chätin kautta. Yksi henkilö on tänä vuonna vastannut avunhuutoihin enemmän kuin muut. Vuoden Koloiltojen apu on Kettu Jalasto.
Vuoden Jokapaikanhäärä
Lippukunnasta löytyy monenmoista tekemistä liittyen esimerkiksi Vellamoon, ansiomerkkeihin, kipinätuotteisiin tai viestintään. Tämä henkilö on yhdistänyt taitonsa ja vuoden aikana auttanut lippukuntaa monella eri osa-alueella. Vuoden Jokapaikanhäärä on Taru Kaisla.
Näsijärven Kipinät järjestävät kesällä 2021 oman kesäleirin, Loiskeen
Loiskeen ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 6.6., olethan jo mukana?
Koronan vuoksi eri ikäkaudet osallistuvat leirille eri aikaan, tällä tavalla voidaan mahdollistaa tarpeeksi väljät nukkumisolosuhteet.
Seikkailijat ja tarpojat (Kilpikonnat, Ketut, Kameleontit ja Kapybarat) osallistuvat leirille to-la 17.-19.6. Lauantai on koko lippukunnan yhteinen päivä, kun sudenpennut ja perhepartiolaiset (Pikku Kipinät, Kuutit ja Karhunpennut) saapuvat mukaan leirin temmellykseen ja jäävät yöksi, kun vanhemmat ikäkaudet lähtevät. Johtajaikäiset, eli samoajat, vaeltajat ja aikuiset voivat osallistua leirille koko ajaksi (to-su 17.-20.6.) tai vain niille päiville, mitkä omaan kalenteriin sopivat.
Kuva: Jonna N.
Kuinka korona huomioidaan leirillä? Eri ikäkaudet osallistuvat leirille hiukan eri aikoihin. Ohjelma järjestetään siten, että pystytään mahdollisimman hyvin pitämään turvavälejä. Hygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota ja paikkoja pestään ahkerasti. Leiri pidetään ulkona. Aikuiset pitävät maskia sisällä ja ulkona lähikontakteissa, lisäksi yli 12-vuotiaat sisällä. Seuraamme ja reagoimme paikallisiin koronarajoituksiin ja -suosituksiin. Sairastapauksissa ilmoittautumisen voi perua vielä ilmoittautumisajan jälkeen, eikä sairaana saa missään nimessä osallistua leirille.
Millaista ohjelmaa leirillä on luvassa? Leirin teemana on vesi, eli kaikenlaista vesiaiheista ohjelmaa, kuten melomista, uimista ja vesiluontoon tutustumista. Lisäksi leirillä järjestetään ikäkaudesta toiseen siirtyvien ryhmien siirtymätapahtumat. Myös partioleirin perinteiset ohjelmanumerot, kuten lipunnostot ja iltanuotiot kuuluvat ohjelmaan.
Milloin leiripäivät alkavat ja loppuvat? Päivistä pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty irti, joten aloitamme viimeistään puolen päivän aikaan ja lähtevillä päivät päättyvät illalla, kuitenkin niin että ehtii kotona vielä syödä iltapalan.
Kuinka leirillä nukutaan?
Ryhmien kesken ulkona teltoissa ⛺. Käytössä on sekä lippukunnan, että osallistujien omia telttoja.
Miten leirille saavutaan?
Leirille ja sieltä pois kuljetaan omin ja kimppakyydein. Ilmoittautumisessa kysytään tästä tarkemmin ja yhdistämme leirin johdon kanssa kyydin tarjoajia ja kyytiä tarvitsevia.
Mitä aikuiset pääsevät tekemään leirillä?
Aikuiset ovat mukana tekemässä leiriä, mutta myös he pääsevät nauttimaan leiritunnelmasta ja ohjelman raoissa melomaan ja uimaan.
Milloin varustelista julkaistaan?
Varustelista lähetetään leirikirjeen mukana ilmoittautumisajan päätyttyä, heti viikon 23 alussa. Samalla lähetetään lasku leiristä.
Voiko leirille osallistua, vaikka ei olisi partiolainen tai lippukunnan jäsen?
Kyllä, leirille voi tulla mukaan tutustumaan partioon ja/tai meidän lippukuntaa. Loiske on suorastaan mainio mahdollisuus siihen! Ainoa mahdollinen este tutustujien osallistumiselle on tiukentuvat koronarajoitukset, mutta silloin katsotaan tilannetta tapauskohtaisesti.