Ansiomerkit kaudella 2022-2023

Ansiomerkit ovat julkinen, näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Se on tapa juhlia yksilön ja yleisesti vapaaehtoisuuden merkitystä yhteisölle. Ansioituneiden esiin nostaminen kertoo muille, millaisia asioita yhteisössä arvostetaan.

Kuvaaja: Joona Halinen

Kuluneen kauden aikana olemme jakaneet yhteensä 6 ansiomerkkiä:

Emilia ”Emppu” Pöyry, Kaisa Miettinen, Laura Hyönä sekä Oona Tervalahti Suomen Partiolaisten Collanin solki
Nuutti Nissinen Hämeen Partiopiirin pronssinen ansiomitalli
Ella Niiranen Suomen Partiolaisten Mannerheimin 1 luokan solki

 

Lue alta lisää vapaaehtoisistamme:

Laura ja Kaisa sudenpentulauman kanssa nuotiolla sekä Emilia sudenpentulauman purjehduksella

Laura Höynä, Kaisa Miettinen ja Emilia ”Emppu” Pöyry johtivat yhdessä kolme vuotta sudenpentulaumaa. Emilia, Laura ja Kaisa ovat tiivis akelakolmikko. Ilman, että puhuu yhdestä täytyy puhua ensin kaikista. He ovat johtaneet yhdessä Karhunpentulaumaa vuodesta 2019 lähtien. Karhunpennut ovat vilkas ja innokas sudenpentulauma, jonka koloilloissa raikaa nauru ja kovaääninen rupattelu, joka välillä yltyy hyrskyn myrkyksi. Lauma tarvitsee vakaita ja läsnäolevia aikuisia tuekseen. Akeloina Emilia, Laura ja Kaisa toimivat hyvänä tiiminä antaen jokaiselle lapselle tilaa olla oma itsensä.

Nykyinen ja aiempi ohjelmajohtaja kuvaavat Karhunpentujen akeloita itsenäisiksi. He ovat ihailtava tiimi, jotka tukevat toinen toisiaan. Karhunpentujen akelat jakavat tehtäviä tasaisesti, mutta kuitenkin tukien toisiaan mikäli jollain on kiireinen elämäntilanne. 

Kaisa on toiminut aikaisemmassa lippukunnassaan ryhmänjohtajatehtävissään ja kokemuksen ansiosta hän on kuin muumimamma. Hänellä on selkeä ja lämmin ote tukea sudenpentuja. Hänen hymy helposti tarttuu sudenpentuihin ja johtajakavereihin, ja voisi sanoa, että Kaisan päivän hyvä työ on hänen hymynsä. Kaisa on utelias ja valmis oppimaan uutta. Kaisa on valmis kyseenalaistamaan toimintatapoja ja aina rohkeasti kysymässä apua. 

Karhunpentulauma on jo siirtynyt seikkailijoihin ja jo Kaisan akela uran loppupuolella hän on hakeutunut valmiiksi muihin tehtäviin lippukunnassa, ettei partion pestiura katkea.

Laura on ennakkoluuloton ja valmis hyppäämään tuntemattomaan. Tästä johtuen hän ei johtajana horju herkästi, vaan on erityisen tukeva aikuinen. Lauran kanssa johtajilla ja lapsilla on reipas ja hyvän tuulinen meininki. Lauralla tuntuu olevan aina hyvä päivä, vaikka varmastikin hänelläkin on joskus huonoja päiviä. Laura ei tunnu sitä kuitenkaan näyttävän, vaan kantaa vastuunsa kohdata lapset hyvällä mielellä. Laura on johtajana lempeä ja valmis kohtaamaan sudenpennut yksilöinä ja tukemaan heidän toimistaan vertaisryhmissä.

Lauralla on Karhunpentujen johtamisen lisäksi aiempaa kokemusta akelana olosta. Pitkä partiotausta näkyy Lauran toimissa yhdistää erillisiä asioita partion kokonaisuudeksi. Lauran toiminnassa näkyy tavoite partion päämäärästä.

Emilialla on vahva osaaminen vesillä liikkumisesta ja hän on saattanut Karhunpennut sekä muut lippukunnan lapset, nuoret ja aikuiset järven aaltoihin. Vesillä liikkuminen vahvistaa Emilian omaa ja lasten luontosuhdetta. Purjehdus on lapsille ja nuorille mahtava tilanne oppia itse tekemällä.

Emilialla on pitkä pinna. Hän osaa hyvin ylivilkkaiden lasten kanssa peittää ärsyyntymisen. Emilia saa tilanteen nopeasti hallintaan ja osaa keskittää lasten energiaa järkevimpiin juttuihin.  

Onnea akelakolmikolle Collanin soljista!

Collanin solki myönnetään sille akelalle, sammolle, luotsille, sisujohtajalle tai perhepartio-ohjaajalle, joka on kantanut vastuuta ryhmän toiminnasta ja käyttänyt johtaessaan ansiokkaasti partiomenetelmän eri osa-alueita, kuten  vartiojärjestelmää, tekemällä oppimista ja toimintaa luonnossa. ​

Oonalle myönnettiin Collanin solki. Kuva: Henri ’Henu’ Tammi 

Oona Tervalahti on toiminut ryhmänjohtajana Ketuille koko heidän seikkailijaikäkauden ajan. Ryhmänjohtajapari hänellä on vaihtunut, mutta Oona on kantanut vastuunsa jo 2 vuotta. Oonan sanaan voi luottaa. Oonan kanssa johtajana toimineet kertovat hänen kanssaan työskentelyn olevan todella helppoa ja ihanaa. Oona on aina valmis auttamaan ja
tukemaan.

Oona toimi Kajolla tarpojaluotsina, jotta Ketuilla olisi tuttu henkilö mukana leirillä. Hänelle oli tärkeää, että Kettujen ensimmäinen iso
leiri menee ansiokkaasti.

Oona on järjestänyt seikkailijoille paljon mahdollisuuksia kehittää luontosuhdettaan. Ketut ovat retkeilleet paljon viikonloppuisin ja
onnistuneet viettämään keskellä Tampereen keskustaakin koloiltoja luonnon helmassa.

Ketuilla on ollut ryhmänä vahvaa omaa symboliikkaa jo sudenpentuiästä asti ja Oona on ollut myös omalta osaltaan jatkamassa tätä ja kehitteli Kettu-heijastimen, jonka jokainen ryhmäläinen sai itselleen tehdä. Oona esimerkillisesti kantaa ylpeydellä huivia aina ja toimii tärkeänä esimerkkinä, että seikkailijat kantavat partiohuivia.

Onnittelut Oonalle!

Collanin solki myönnetään sille akelalle, sammolle, luotsille, sisujohtajalle tai perhepartio-ohjaajalle, joka on kantanut vastuuta ryhmän toiminnasta ja käyttänyt johtaessaan ansiokkaasti partiomenetelmän eri osa-alueita, kuten  vartiojärjestelmää, tekemällä oppimista ja toimintaa luonnossa. ​

Nuutti Nissinen Hämeen Partiopiirin paraatissa keväällä 2023 Kuva: Taru Kaisla

Nuutti Nissinen on yksi lippukuntamme avainhenkilöistä. Nuutti et kauheasti pidä ääntä, mutta taustalla hän tekee sitäkin enemmän.  

Heti liityttyään lippukuntaan vuonna 2018 Nuutti uskalsi tarttua uusiin haasteisiin ja aloitti uuden sudenpentulauman akelana. Nuutti teki niin suuren vaikutuksen lapsiin ja erityisesti myös lasten huoltajiin, että kuulee kiitosta johtamisestaan vielä tänä päivänäkin.

Nuutti on toiminut tärkeässä roolissa joulukampanjan onnistumisessa jo monen vuoden ajan. Nuutti on sitoutumisellaan joulukampanjapäällikön pestiin tuonut siihen tarvittavaa jatkuvuutta ja siirtänyt hiljaista tietoa pestiparilleen. 

Nuutti on helposti lähestyttävä. Nuutin rauhallinen olemus ja tyyli toimia leviävät myös ympäristöön. Kun lippukunnassa pohdittiin uutta sopivaa turva-aikuista, ihmettelimme miksi Nuutti ei ole jo turva-aikuinen, kun hän on kuitenkin turva-aikuisen perikuva!

Loistavaa Nuutti!

Hämeen Partiopiirin Pronssinen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle, joka on ansiokkaalla tavalla osallistunut vähintään kolmen vuoden ajan lippukuntatoimintaan johtajatason tehtävissä tai on vastaavasti ansioitunut piiritoiminnassa. 

Ellalle jaettiin Mannerheimin 1 luokan solki. Kuva: Henri ’Henu’ Tammi
Ella Niiranen on toiminut uudessa lippukunnassaan Näsijärven Kipinöissä (NäKit) seikkailijajoukkueen sampona tammikuusta 2021 vuoteen 2023 asti. Ella tuli kesken ryhmän toimintakauden mukaan toiseksi sammoksi. Ella sopeutui esimerkillisesti uuden lippukunnan toimintaan ja lähti mukaan aktiivisesti myös lippukunnan muuhun toimintaan.
Mannerheimin soljen saajaa kuvaillaan kolmen esimerkin kautta, miten partion arvot ovat nuoren osalta kehittyneet viimeisen kolmen vuoden aikana.
Ellan kohdalta kuvailimme häntä seuraavien esimerkkien kautta
1) Aina valmis
2) Olla luotettava
ja 3) Lupaan parhaani mukaan…

Ella lähti rohkeasti uudessa lippukunnassaan syvälle partion ruohontasolle heti. Ella on aina valmis auttamaan ja opettelemaan uuden lippukunnan tapoja. Uutena jäsenenä sä lähdit konkareiden kanssa toteuttamaan Näkkien johtajahuoltoviikonlopun syyskuussa 2021. Ella vastasi viikonlopun matka- ja iltaohjelmista, joiden tarkoitus oli erityisesti nostattaa lippukunnan yhteishenkeä.Yhteenkuuluvuuden tunne ja ryhmäytyminen on ollut korona aikana haaste, jonka Ella on joutunut kokea myös yliopistoelämässä, kun korona alkoi hänen fuksivuonnaan. Ella ei ole pelännyt vaan kannustanut muita, ja ollut myös itse valmis rakentamaan ystävyyttä niin partiossa kuin yliopistossa.

Ella on todella luotettava, hän hoitaa aina oman osansa ja enemmänkin. Näkkien edellinen ohjelmajohtaja Juulia kuvasi kysyttäessä Ellan toimintaa heti ensimmäisenä luotettavana.

Ella tekee aina parhaansa. Välillä paras versio itsestä ei ole se 100% vaan vähemmän ja Ella on tyytyväinen myös siihen.

Partio ja luonto on Ellalle elämäntapa. Ella on johtanut useita ryhmiä nuoresta saakka ja selkeä kehityskaari on havaittavissa. Nyt pitkän uurahduksen jälkeen Ella on ansaitulla hengähdystauolla. Kun Ella on valmis, otamme hänet avosylin vastaan Mannerheimin 1 luokan solki rinnassa.

Onnea Ella!

I luokan Mannerheim-solki on Suomen Partiolaisten aatemerkki ja se myönnetään partio- ja muussa toiminnassaan erityisesti aatteellisesti kunnostautuneelle partiolaiselle.

Partion vapaaehtoiset mahdollistavat partiotoiminnan omalla panoksellaan. 

Diplomit 2022

Kipinät viettivät pikkujouluja 11.12. kololla, missä nautittiin jouluherkuista, bingosta ja erilaisista peleistä. Käynnissä oli myös rumin jouluvillapaita -kilpailu ja paikanpäällä jaettiin diplomeita. Alle on lueteltu diplomit ja niiden saajat. Kiitos kaikille vapaaehtoisille tärkeästä ja hyvästä työstä lippukuntamme toiminnassa!

Vuoden Samoaja: Miika Hännikkälä

Vuoden samoaja oli mukana todella esimerkillisenä samoajana Finnjamboree Kajolla. Hän on toiminut Kapybarojen ryhmänjohtajana jo useamman vuoden ajan. Vuoden samoaja on Miika Hännikkälä.

Kuva: Sanna H

Vuoden Vaeltaja: Hanna Kimmonen

Vuoden vaeltaja on ollut aktiivinen osallistuja sekä järjestäjä tapahtumissa. Hän on ollut Kilpparieden sekä Koalien tukena vuoden aikana. Hän on myös osaava leikittäjä ja heittäytyjä. Vuoden vaeltaja on Hanna Kimmonen.

Kuva: Alex I

Vuoden Aikuinen: Oona Tervalahti

Vuoden aikuinen on toiminut sampona jo kahden ja puolen vuoden ajan. Hän on vuoden aikana aktiivisesti ollut järjestämässä myös lippukunnan tapahtumia sekä jaksanut Kajolla huolehtia tarpojista, vaikka oma jalka olisi paketissa. Vuoden aikuinen on Oona Tervalahti.

Kuva: Miia M

Vuoden Tulokas: Veera Hyvärinen

Vuoden tulokas aktivoitui nopeasti mukaan lippukunnan toimintaan. Hän on osoittanut kiinnostuksensa etenkin lippukunnan käsityöryhmää kohtaan, hän oli Kajolla lippukunnan mukana sekä ryhtyi Koalien akelaksi syksyllä. Vuoden tulokas on Veera Hyvärinen.

Kuva: Veera H

Vuoden Akela: Juho Nuottimäki

Vuoden akela on kovin sinnikäs puurtaja sudenpentujen kanssa. Hänellä on hyvä ote sudenpentujen johtamiseen ja lapset pitävät hänestä kovasti. Vuoden akela on Juho Nuottimäki.

Kuva: Nuutti N

Vuoden Sampo: Helmi Viljamaa

Vuoden sampo aloitti sammon hommat syksyllä. Hän on ottanut aktiivisen otteen joukkueen johtamiseen, vaikka joukkueessa onkin kovasti virtaa. Hän on saanut myös huoltajilta positiivista palautetta etenkin viestintään liittyen. Vuoden sampo on Helmi Viljamaa.

Kuva: Joonas K

Vuoden Näsimeren lupaus: Lasse Kokkala

Vuoden Näsimeren lupaus liittyi lippukuntaan vasta elokuun lopussa ja uskaltautui suoraan lähtemään yöpurjehdukselle ensimmäisenä purjehduksenaan. Hänelle kertyi mukava määrä purjehduspäiviä, vaikka hän ei edes asu Tampereella. Vuoden Näsimeren lupaus on Lasse Kokkala.

Kuva: Niina A

Vuoden Veneenhenki: Maria Quiroz

Vuoden veneenhenki sai tänä kesänä itselleen kipparioikeudet ja on kipinöissä maakravusta kasvatettu kippari. Hän oli myös aktiivinen gasti vuoden aikana. Vuoden veneenhenki on Maria Quiroz.

Kuva: Helmi V

Vuoden Perhepartio-oravat: Lasse ja Marjukka Lampenius

Vuoden perhepartio-oravat ovat tuoneet virtaa ja struktuuria perhepartion toimintaan. Ikävä kyllä joudumme jättämään heille hyvästit, sillä he muuttivat takaisin Fiskarsiin. Haluamme kuitenkin kiittää heitä tämän vuoden perhepartiotoiminnasta.

Kuva: Pirjo T

Vuoden Roope Ankka: Joonas Kivikunnas

Vuoden Roope Ankka on istunut lippukunnan rahakasan päällä jo viimeiset neljä vuotta välillä rahakasaan sukellellen. Välillä tämä mahdollisuus on ollut todellinenkin, sillä käteisvarat ovat olleet Roope Ankan omassa vaatekaapissa. (EI ENÄÄ) Onneksi rahaa on. Vuoden Roope Ankka on Joonas Kivikunnas.

Kuva: Joonas K

Vuoden Muumimamma: Elise Aaltonen

Vuoden Muumimammalla on ihana ja lämpöinen asenne ja hän piristää pelkällä olemassaolollaan lippukunnan tapahtumissa. Hän on aina luotettava ja häneltä saa tukea myös tiukoissa paikoissa. Hän on myös suuri muumien ystävä. Vuoden Muumimamma on Elise Aaltonen.

Kuva: Benita W

Vuoden Influencer: Kaisa Miettinen

Vuoden Influencer on huolehtinut siitä, että lippukunnan viestintäkanavat ovat olleet bängääviä, lit ja cool koko vuoden sekä trendaavat aallonharjalla. Hän on johtanut lippukunnan viestintätiimiä esimerkillisesti iso W. Seuraavana askeleena lippukunnan tiktok? Vuoden influencer on Kaisa Miettinen.

Kuva: Karoliina N

Kesällä 2022 jaetut ansiomerkit

Ansiomerkit ovat julkinen, näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Se on tapa juhlia yksilön ja yleisesti vapaaehtoisuuden merkitystä yhteisölle. Ansioituneiden esiin nostaminen kertoo muille, millaisia asioita yhteisössä arvostetaan.

Kesän 2022 aikana olemme jakaneet kolme ansiomerkkiä.

Joonas Kivikunnas Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali
Hanna ”Beagle” Hämäläinen Suomen Partiolaisten I luokan Mannerheim-solki
Taru Kaisla Suomen Partiolaisten Pohjantähti-solki

Lue alta lisää vapaaehtoisistamme!

Kuvassa Joonas Kivikunnas partioasussa
Joonas Kivikunnas Kuvaaja: Hanna ”Beagle” Hämäläinen

Joonas Kivikunnas on lippukuntamme taloudenhoitaja. Hän lähti tehtävään vuonna 2018 vailla kokemusta yhdistyksen taloudenhoidosta. Hän on suorittanut tehtäväänsä erinomaisesti tehden samalla paljon kehitystyötä liittyen lippukunnan taloudenhoitoon. Ennen Kipinöitä Joonas on toiminut lippukuntapesteissä Jyväskylässä sekä ollut opiskelijoiden Nääs-Partion aktiivijäsen, myös valmistumisen jälkeensä.

Kipinöissä taloudenhoitajan roolin lisäksi Joonas on aktiivinen tapahtumien mahdollistaja ja järjestelijä. Lippukunnassa ei juurikaan ole tapahtumaa jossa Joonas ei olisi ollut mukana. Hän kuljettaa tavaroita, valokuvaa taitavasti ja on tuttu näky keittiössä. 

Hienointa myös, että Joonas on kehittynyt maakravusta purjehtijaksi ja lopulta Vellamon kippariksi. Joonas on Kipinöiden ensimmäinen itse kouluttama kippari (Wohoo!)  

Joonas on luotettava henkilö, jonka tukeen voi turvautua aina kun on tarve. Hän on oleellinen tekijä ja tärkeä henkilö Kipinöiden toiminnan mahdollistajana. Onnea Suomen Partiolaisten pronssisen ansiomitalin saamisesta!

Pronssinen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle tunnustuksena vuosia kestäneestä säännöllisestä ja tuloksellisesta toiminnasta lippukunnassa, partiopiirissä tai järjestössä. Partiotehtäviä saajalla tulee olla vähintään kuuden vuoden edestä.

Kuvassa Hanna "Bealge" Hämäläinen partioasussa
Hanna ”Beagle” Hämäläinen Kuvaaja: Joonas Kivikunnas

Hanna Hämäläinen, partiossa meille tutummin tunnettu Beagle, on henkilönä lämmin ja lempeä. Sudenpentujohtajana Beagle on aloittanut jo alle 18 vuotiaana Hesparttossa Helsingissä ja jatkanut akela-uraansa Kipinöissä muuttaessaan Tampereella opiskelemaan. Nuoresta iästään huolimatta Beagle on suuri tuki ja turva lapsille ja johtajakavereille. Näkkien johtajistossa supistaan, että välillä tuntuu että Beagle olisi elänyt jo ainakin 40 vuotta. Beagle osaa hienosti nähdä sudenpentujen (ja aikuisten) tunteet ja näkökulmat, antaen näille tilaa.

Näkeissä on havaittu Beaglen tunnistavan nykyään oman jaksamisensa rajat ja hän osaa sanoa pesteille myös ei. Yhtenä isona ja paljon aikaa vievänä pestinä Beagle toimii Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirilehden Hepun päätoimittajana. Beagle kokee erityisen tärkeäksi tuottaa laadukasta partiolehteä. Beaglen pestiesihenkilö Elina Karvisen mukaan Beagle on päätoimittajana aina ajoissa tai jopa askeleen edellä. Beaglen päätoimittajapari Liinu Yli-Hongisto haluaa mainita, että kunnianhimosta ja korkeista tavoitteista huolimatta Beagle muistaa aina kiinnittää huomiota sekä omaan että toimittajien hyvinvointiin ja jaksamiseen. Samaa Beagle tekee myös lippukunta toiminnassa huolehtien sudenpentujen hyvinvoinnista, johtajakavereistaan ja muista partioystävistään sekä itsestään.

Onnittelut Beagle 1-luokan Mannerheimin soljesta.

I luokan Mannerheim-solki voidaan myöntää partio- ja muussa toiminnassaan erityisesti aatteellisesti kunnostautuneelle partiolaiselle. Perusteluita kirjattaessa tulee näkyä, miten I luokan soljen saaja on aatteellisesti kasvanut ja taidoiltaan kehittynyt partiojohtajana. Merkin saajalta edellytetään osallistumista viikoittaiseen lippukuntatyöhön myös mikäli opiskelun tai työn vuoksi toimii toiselta paikkakunnalta käsin.

Kuvassa henkilökuva Taru Kaislasta partioasussa
Taru Kaisla Kuvaaja: Hanna Kimmonen

Taru Kaislalla on monipuolinen ja vahva osaaminen johtamisesta, lääkinnästä ja terveysalasta sekä perhearjen pyörittämisestä. Tärkeintä mielestämme ei kuitenkaan ole se mitä kaikkea Taru on tehnyt, vaan miksi hän on tehnyt ja miten. 

Taru oli Näsijärven Kipinöiden ensimmäinen lippukunnanjohtaja. Yli viisi vuotta sitten joukko partiolaisia tunnisti ongelman Tamperelaisessa partiotoiminnassa: Tamperetta ympäröi upeat järvet, mutta meripartiota tarjosivat ainoastaan poikalippukunnat. Porukka päätti keksiä ongelmalle ratkaisun. Perustaa uuden lippukunnan. Taru tunsi vastuunsa ja tarttui toimeen, jotta partion harrastaminen monipuolisemmin oli avoimesti mahdollista sukupuolesta riippumatta. 

Taru on partiotoimijana uskottava ja luottamusta herättävä. Hän saa kannustavalla ja rauhallisella otteellaan rohkaistua ja motivoitua myös kanssapartiolaisensa uusiin aluevaltauksiin ylittämään itsensä. 

Tarulla on halu tuoda oma ammattiosaamisensa vapaaehtoistoimintaan mukaan kehittäen samalla myös työminäänsä. Taru ottaa pelottomasti vastaa elämän tuomat haasteet ja haluaa selkeästi kehittää itseään kaikilla elämän osapuolilla. Taru kannustaa myös muita kohti haasteita. Tarun ystävä partiossa ja partion ulkopuolelta Emmi Paukkunen kertoo näin: “Taru on saanut minut uskaltamaan sekä uskomaan omaan osaamiseeni ja itseeni. Partioharrastukseni on saanut lukemattomia uusia ulottuvuuksia tämän henkilön ansiosta enkä ole varmasti ainoa joka näin kokee.

Vapaaehtoistyössä sisäinen vahva motivaatio, joka Tarulla on, vaatii että arvomaailma purjehtii samaan suuntaan yhdistyksen kanssa. Taru puhaltaa purjeisiin vauhtia omin takeisella johtajuudellaan kohti turvallisia satamia sydämessään kaikki partioihanteet.  Onnittelut Pohjansoljen saajalle!

Pohjantähti-solki myönnetään aikuiselle partiojohtajalle partion arvopohjan sisäistämisestä ja sen mukaan elämisestä sekä toisissa ihmisissä aikaan saadusta kasvusta ja partiotoimintaan sitoutumisesta. Merkki voidaan myöntää partiojohtajalle, joka on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiojohtajatehtävissä. Partion arvot näkyvät saajan toiminnassa sekä partiossa että sen ulkopuolella. Lisäksi saaja on saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja sitoutumista partiotoimintaan.

 

Partion vapaaehtoiset mahdollistavat partiotoiminnan omalla panoksellaan. 

Kiitos vapaaehtoisille myös vuonna 2021!

Näsijärven Kipinät palkitsee perinteisesti johtajiston pikkujouluissa vuoden avainhenkilöitä diplomeilla. Tänä vuonna diplomit päästiin jakamaan ja pikkujoulut juhlimaan uudella kolollamme.

Lippukuntamme toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Diplomien saajat ovat toimineet tämän vuoden aikana merkittävinä esimerkkeinä toimintamme mahdollistajina. Näiden henkilöiden lisäksi lippukunnassamme on monia muitakin vapaaehtoisia sekä lasten ja nuorten huoltajia, joiden apu on ollut korvaamatonta! Haluamme kiittää heistä ihan jokaista. Kiitos!

Kuva lippukunnan johtajistosta Johtajatulilta.
Kuva: Suomen Partiolaiset / Julius Rantanen

Vuoden Vaeltaja

Kun kysyimme vaeltajien vartionjohtajalta, kuka on vuoden vaeltaja, sanoi hän, että jättäkää pois. Kuitenkin keksimme vaeltajan, kenelle haluamme tämän myöntää. Hän on tuttu näky kaikessa lippukunnan toiminnassa ja haluaa aktiivisesti olla luomassa parempaa lippukuntaa. Tänä vuonna hän on kantanut myös nuorimman hallituksen jäsenen viittaa. Vuoden Vaeltaja on, kukapa muukaan kuin vaeltajien vj itse, Henri “Henu” Tammi.

Vuoden Aikuinen

Vuoden aikuinen on henkilö, joka on ollut lippukunnan toiminnassa aktiivisesti mukana jo monta vuotta. Tänä vuonna hän on ollut kirjoittamassa lippukuntaopasta, toimii ansiomerkkitoimikunnassa sekä on ollut järjestämässä useita lippukunnan tapahtumia. Hänelle on tärkeää, että lippukunnan aikuisia kiitetään ja haluamme myös kiittää häntä. Vuoden Aikuinen on Helmi Viljamaa.

Vuoden Tulokas

Lippukuntaamme tänä syksynä liittynyt henkilö, joka lähti heti mukaan johtamaan sudarilaumaa. Hän uskaltaa ottaa vastuuta ja voi hoitaa myös epätavallisempiakin nakkeja (kuten hakea synttäreillä jääkaappiin jääneet nakit). Vuoden Tulokas on Iina Kaarela.

Vuoden Akela

Tänä vuonna haluamme palkita vuoden akelana ihmisen, joka on lähtenyt pestiin täydellä sydämellään. Hän toimii akelana aina sudenpentujen etu mielessään ja innostaa kaikkia ympärillä olevia. Vuoden Akela on Beagle (Hanna) Hämäläinen.

Vuoden Sampo

Vuoden Sampo lähti seikkailijoiden johtajaksi kesken kauden, kun edellinen johtaja joutui jäämään pestistä pois. Johtajaparinsa kanssa he ovat järjestäneet aktiivista retkeilytoimintaa ja laadukkaita koloiltoja, joka näkyy ryhmän kukoistamisena. Tämä henkilö on ollut mukana järjestämässä myös muun muassa syksyn johtajahuoltotapahtumaa, Seikkailu Salossa. Vuoden Sampo on Ella Niiranen.

Vuoden Luotsi

Tänä vuonna lippukunnan luotsien pestit ovat olleet muutoksen alla, mutta tämä henkilö on jaksanut toimia luotsina tukemassa nuorten toimintaa aktiivisesti. Häntä voidaan myös kiittää hyvistä suklaakakuista lippukunnan synttäreillä. Vuoden Luotsi on Henna Pohjanpalo.

Vuoden Näsimeren lupaus

Tänä vuonna vesillä on ollut purjehtija, joka on kehittynyt vuoden aikana merkittävästi. Hän on ollut purjehtimassa Vellamolla sekä kävi veneenohjaajakurssin. Tämän lisäksi hän osallistui Meripurakan matkapurjehdukselle sekä kävi pelastautumiskurssilla. Vuoden Näsimeren lupaus on Saija Angerman.

Vuoden Veneenhenki

Vellamo sai tänä vuonna uuden kipparin. Jos olet syksyllä käynyt purjehtimassa, olet todennäköisesti päässyt hänen kanssaan purjehtimaan. Tämä henkilö on motivoitunut ja innostunut purjehtija ja tehnyt yhteistyötä myös muiden meripartiolippukuntien kanssa. Vuoden Veneenhenki on Joonas Kivikunnas.

Vuoden Organisaatiokehittäjä

Tämä henkilö on intohimoinen yhdistystoimintaa ja paperipartiota kohtaan ja on ollut tänä vuonna kehittämässä esimerkiksi lippukunnalle selkeämpiä esityslistoja ja pöytäkirjoja. Hän otti tavoitteekseen myös luoda lippukunnalle jatkuvan toiminnan suunnitelman hallinnon sujuvoittamiseksi. Vuoden Organisaatiokehittäjä on Marja Vilkko.

Vuoden Perhepartio-orava

Vuoden Perhepartio-orava on henkilö, joka on aktivoinut tänä vuonna rutkasti perhepartiotoimintaa. Hän on myös tuttu näky lippukunnan tapahtumissa pikkukipinänsä kanssa. Vuoden Perhepartio- orava on Sanna Mikola.

Vuoden Joulut

Joulukampanja on joka vuosi lippukunnan tärkein varankeruukampanja. Huolellisuudella ja kovalla työllä tämän parivaljakon johdolla Näkeissä on taas tehty kaikkien aikojen myyntiennätys. Vuoden Joulut ovat Nuutti Nissinen sekä Janne Nousiainen.

Vuoden Makumestari

Lippukunnan jäsenten makunystyröitä ovat hivelleet tänä vuonna mitä ällistyttävimmät makuelämykset. Nämä makuelämykset meille on suunnitellut ja loihtinut lippukunnan uusi vakimuonittaja. Vuoden Makumestari on Hanna Sipola.

Vuoden Sisäänheittäjä

Hän haluaa toiminnallaan taata, että lippukunnan uudet jäsenet pääsee toimintaan mukaan eikä kukaan jää ulkopuolelle. Hän lähti tekemään pestiä kehittävällä otteella, etenkin kun siinä ei vähään aikaan ole ollut ketään. Vuoden Sisäänheittäjä on uusien tuutorimme Petra Oksa.

Vuoden Koloiltojen apu

Aina välillä ryhmänjohtajat ovat estyneitä ja tarvitsevat kipeästi apuja koloiltoihin. Tällöin apua haetaan usein Kipinä-chätin kautta. Yksi henkilö on tänä vuonna vastannut avunhuutoihin enemmän kuin muut. Vuoden Koloiltojen apu on Kettu Jalasto.

Vuoden Jokapaikanhäärä

Lippukunnasta löytyy monenmoista tekemistä liittyen esimerkiksi Vellamoon, ansiomerkkeihin, kipinätuotteisiin tai viestintään. Tämä henkilö on yhdistänyt taitonsa ja vuoden aikana auttanut lippukuntaa monella eri osa-alueella. Vuoden Jokapaikanhäärä on Taru Kaisla.

Kuvassa nauravia lippukunnan johtajiston jäseniä.
Kuva: Saija Angerman