Diplomit 2022

Kipinät viettivät pikkujouluja 11.12. kololla, missä nautittiin jouluherkuista, bingosta ja erilaisista peleistä. Käynnissä oli myös rumin jouluvillapaita -kilpailu ja paikanpäällä jaettiin diplomeita. Alle on lueteltu diplomit ja niiden saajat. Kiitos kaikille vapaaehtoisille tärkeästä ja hyvästä työstä lippukuntamme toiminnassa!

Vuoden Samoaja: Miika Hännikkälä

Vuoden samoaja oli mukana todella esimerkillisenä samoajana Finnjamboree Kajolla. Hän on toiminut Kapybarojen ryhmänjohtajana jo useamman vuoden ajan. Vuoden samoaja on Miika Hännikkälä.

Kuva: Sanna H

Vuoden Vaeltaja: Hanna Kimmonen

Vuoden vaeltaja on ollut aktiivinen osallistuja sekä järjestäjä tapahtumissa. Hän on ollut Kilpparieden sekä Koalien tukena vuoden aikana. Hän on myös osaava leikittäjä ja heittäytyjä. Vuoden vaeltaja on Hanna Kimmonen.

Kuva: Alex I

Vuoden Aikuinen: Oona Tervalahti

Vuoden aikuinen on toiminut sampona jo kahden ja puolen vuoden ajan. Hän on vuoden aikana aktiivisesti ollut järjestämässä myös lippukunnan tapahtumia sekä jaksanut Kajolla huolehtia tarpojista, vaikka oma jalka olisi paketissa. Vuoden aikuinen on Oona Tervalahti.

Kuva: Miia M

Vuoden Tulokas: Veera Hyvärinen

Vuoden tulokas aktivoitui nopeasti mukaan lippukunnan toimintaan. Hän on osoittanut kiinnostuksensa etenkin lippukunnan käsityöryhmää kohtaan, hän oli Kajolla lippukunnan mukana sekä ryhtyi Koalien akelaksi syksyllä. Vuoden tulokas on Veera Hyvärinen.

Kuva: Veera H

Vuoden Akela: Juho Nuottimäki

Vuoden akela on kovin sinnikäs puurtaja sudenpentujen kanssa. Hänellä on hyvä ote sudenpentujen johtamiseen ja lapset pitävät hänestä kovasti. Vuoden akela on Juho Nuottimäki.

Kuva: Nuutti N

Vuoden Sampo: Helmi Viljamaa

Vuoden sampo aloitti sammon hommat syksyllä. Hän on ottanut aktiivisen otteen joukkueen johtamiseen, vaikka joukkueessa onkin kovasti virtaa. Hän on saanut myös huoltajilta positiivista palautetta etenkin viestintään liittyen. Vuoden sampo on Helmi Viljamaa.

Kuva: Joonas K

Vuoden Näsimeren lupaus: Lasse Kokkala

Vuoden Näsimeren lupaus liittyi lippukuntaan vasta elokuun lopussa ja uskaltautui suoraan lähtemään yöpurjehdukselle ensimmäisenä purjehduksenaan. Hänelle kertyi mukava määrä purjehduspäiviä, vaikka hän ei edes asu Tampereella. Vuoden Näsimeren lupaus on Lasse Kokkala.

Kuva: Niina A

Vuoden Veneenhenki: Maria Quiroz

Vuoden veneenhenki sai tänä kesänä itselleen kipparioikeudet ja on kipinöissä maakravusta kasvatettu kippari. Hän oli myös aktiivinen gasti vuoden aikana. Vuoden veneenhenki on Maria Quiroz.

Kuva: Helmi V

Vuoden Perhepartio-oravat: Lasse ja Marjukka Lampenius

Vuoden perhepartio-oravat ovat tuoneet virtaa ja struktuuria perhepartion toimintaan. Ikävä kyllä joudumme jättämään heille hyvästit, sillä he muuttivat takaisin Fiskarsiin. Haluamme kuitenkin kiittää heitä tämän vuoden perhepartiotoiminnasta.

Kuva: Pirjo T

Vuoden Roope Ankka: Joonas Kivikunnas

Vuoden Roope Ankka on istunut lippukunnan rahakasan päällä jo viimeiset neljä vuotta välillä rahakasaan sukellellen. Välillä tämä mahdollisuus on ollut todellinenkin, sillä käteisvarat ovat olleet Roope Ankan omassa vaatekaapissa. (EI ENÄÄ) Onneksi rahaa on. Vuoden Roope Ankka on Joonas Kivikunnas.

Kuva: Joonas K

Vuoden Muumimamma: Elise Aaltonen

Vuoden Muumimammalla on ihana ja lämpöinen asenne ja hän piristää pelkällä olemassaolollaan lippukunnan tapahtumissa. Hän on aina luotettava ja häneltä saa tukea myös tiukoissa paikoissa. Hän on myös suuri muumien ystävä. Vuoden Muumimamma on Elise Aaltonen.

Kuva: Benita W

Vuoden Influencer: Kaisa Miettinen

Vuoden Influencer on huolehtinut siitä, että lippukunnan viestintäkanavat ovat olleet bängääviä, lit ja cool koko vuoden sekä trendaavat aallonharjalla. Hän on johtanut lippukunnan viestintätiimiä esimerkillisesti iso W. Seuraavana askeleena lippukunnan tiktok? Vuoden influencer on Kaisa Miettinen.

Kuva: Karoliina N