Kiitos vapaaehtoisille myös vuonna 2021!

Näsijärven Kipinät palkitsee perinteisesti johtajiston pikkujouluissa vuoden avainhenkilöitä diplomeilla. Tänä vuonna diplomit päästiin jakamaan ja pikkujoulut juhlimaan uudella kolollamme.

Lippukuntamme toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Diplomien saajat ovat toimineet tämän vuoden aikana merkittävinä esimerkkeinä toimintamme mahdollistajina. Näiden henkilöiden lisäksi lippukunnassamme on monia muitakin vapaaehtoisia sekä lasten ja nuorten huoltajia, joiden apu on ollut korvaamatonta! Haluamme kiittää heistä ihan jokaista. Kiitos!

Kuva lippukunnan johtajistosta Johtajatulilta.
Kuva: Suomen Partiolaiset / Julius Rantanen

Vuoden Vaeltaja

Kun kysyimme vaeltajien vartionjohtajalta, kuka on vuoden vaeltaja, sanoi hän, että jättäkää pois. Kuitenkin keksimme vaeltajan, kenelle haluamme tämän myöntää. Hän on tuttu näky kaikessa lippukunnan toiminnassa ja haluaa aktiivisesti olla luomassa parempaa lippukuntaa. Tänä vuonna hän on kantanut myös nuorimman hallituksen jäsenen viittaa. Vuoden Vaeltaja on, kukapa muukaan kuin vaeltajien vj itse, Henri “Henu” Tammi.

Vuoden Aikuinen

Vuoden aikuinen on henkilö, joka on ollut lippukunnan toiminnassa aktiivisesti mukana jo monta vuotta. Tänä vuonna hän on ollut kirjoittamassa lippukuntaopasta, toimii ansiomerkkitoimikunnassa sekä on ollut järjestämässä useita lippukunnan tapahtumia. Hänelle on tärkeää, että lippukunnan aikuisia kiitetään ja haluamme myös kiittää häntä. Vuoden Aikuinen on Helmi Viljamaa.

Vuoden Tulokas

Lippukuntaamme tänä syksynä liittynyt henkilö, joka lähti heti mukaan johtamaan sudarilaumaa. Hän uskaltaa ottaa vastuuta ja voi hoitaa myös epätavallisempiakin nakkeja (kuten hakea synttäreillä jääkaappiin jääneet nakit). Vuoden Tulokas on Iina Kaarela.

Vuoden Akela

Tänä vuonna haluamme palkita vuoden akelana ihmisen, joka on lähtenyt pestiin täydellä sydämellään. Hän toimii akelana aina sudenpentujen etu mielessään ja innostaa kaikkia ympärillä olevia. Vuoden Akela on Beagle (Hanna) Hämäläinen.

Vuoden Sampo

Vuoden Sampo lähti seikkailijoiden johtajaksi kesken kauden, kun edellinen johtaja joutui jäämään pestistä pois. Johtajaparinsa kanssa he ovat järjestäneet aktiivista retkeilytoimintaa ja laadukkaita koloiltoja, joka näkyy ryhmän kukoistamisena. Tämä henkilö on ollut mukana järjestämässä myös muun muassa syksyn johtajahuoltotapahtumaa, Seikkailu Salossa. Vuoden Sampo on Ella Niiranen.

Vuoden Luotsi

Tänä vuonna lippukunnan luotsien pestit ovat olleet muutoksen alla, mutta tämä henkilö on jaksanut toimia luotsina tukemassa nuorten toimintaa aktiivisesti. Häntä voidaan myös kiittää hyvistä suklaakakuista lippukunnan synttäreillä. Vuoden Luotsi on Henna Pohjanpalo.

Vuoden Näsimeren lupaus

Tänä vuonna vesillä on ollut purjehtija, joka on kehittynyt vuoden aikana merkittävästi. Hän on ollut purjehtimassa Vellamolla sekä kävi veneenohjaajakurssin. Tämän lisäksi hän osallistui Meripurakan matkapurjehdukselle sekä kävi pelastautumiskurssilla. Vuoden Näsimeren lupaus on Saija Angerman.

Vuoden Veneenhenki

Vellamo sai tänä vuonna uuden kipparin. Jos olet syksyllä käynyt purjehtimassa, olet todennäköisesti päässyt hänen kanssaan purjehtimaan. Tämä henkilö on motivoitunut ja innostunut purjehtija ja tehnyt yhteistyötä myös muiden meripartiolippukuntien kanssa. Vuoden Veneenhenki on Joonas Kivikunnas.

Vuoden Organisaatiokehittäjä

Tämä henkilö on intohimoinen yhdistystoimintaa ja paperipartiota kohtaan ja on ollut tänä vuonna kehittämässä esimerkiksi lippukunnalle selkeämpiä esityslistoja ja pöytäkirjoja. Hän otti tavoitteekseen myös luoda lippukunnalle jatkuvan toiminnan suunnitelman hallinnon sujuvoittamiseksi. Vuoden Organisaatiokehittäjä on Marja Vilkko.

Vuoden Perhepartio-orava

Vuoden Perhepartio-orava on henkilö, joka on aktivoinut tänä vuonna rutkasti perhepartiotoimintaa. Hän on myös tuttu näky lippukunnan tapahtumissa pikkukipinänsä kanssa. Vuoden Perhepartio- orava on Sanna Mikola.

Vuoden Joulut

Joulukampanja on joka vuosi lippukunnan tärkein varankeruukampanja. Huolellisuudella ja kovalla työllä tämän parivaljakon johdolla Näkeissä on taas tehty kaikkien aikojen myyntiennätys. Vuoden Joulut ovat Nuutti Nissinen sekä Janne Nousiainen.

Vuoden Makumestari

Lippukunnan jäsenten makunystyröitä ovat hivelleet tänä vuonna mitä ällistyttävimmät makuelämykset. Nämä makuelämykset meille on suunnitellut ja loihtinut lippukunnan uusi vakimuonittaja. Vuoden Makumestari on Hanna Sipola.

Vuoden Sisäänheittäjä

Hän haluaa toiminnallaan taata, että lippukunnan uudet jäsenet pääsee toimintaan mukaan eikä kukaan jää ulkopuolelle. Hän lähti tekemään pestiä kehittävällä otteella, etenkin kun siinä ei vähään aikaan ole ollut ketään. Vuoden Sisäänheittäjä on uusien tuutorimme Petra Oksa.

Vuoden Koloiltojen apu

Aina välillä ryhmänjohtajat ovat estyneitä ja tarvitsevat kipeästi apuja koloiltoihin. Tällöin apua haetaan usein Kipinä-chätin kautta. Yksi henkilö on tänä vuonna vastannut avunhuutoihin enemmän kuin muut. Vuoden Koloiltojen apu on Kettu Jalasto.

Vuoden Jokapaikanhäärä

Lippukunnasta löytyy monenmoista tekemistä liittyen esimerkiksi Vellamoon, ansiomerkkeihin, kipinätuotteisiin tai viestintään. Tämä henkilö on yhdistänyt taitonsa ja vuoden aikana auttanut lippukuntaa monella eri osa-alueella. Vuoden Jokapaikanhäärä on Taru Kaisla.

Kuvassa nauravia lippukunnan johtajiston jäseniä.
Kuva: Saija Angerman

Kesän paras partiotapahtuma: kesäleiri Loiske!

Näsijärven Kipinät järjestävät kesällä 2021 oman kesäleirin, Loiskeen

Loiskeen ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 6.6., olethan jo mukana?

Koronan vuoksi eri ikäkaudet osallistuvat leirille eri aikaan, tällä tavalla voidaan mahdollistaa tarpeeksi väljät nukkumisolosuhteet.

Seikkailijat ja tarpojat (Kilpikonnat, Ketut, Kameleontit ja Kapybarat) osallistuvat leirille to-la 17.-19.6. Lauantai on koko lippukunnan yhteinen päivä, kun sudenpennut ja perhepartiolaiset (Pikku Kipinät, Kuutit ja Karhunpennut) saapuvat mukaan leirin temmellykseen ja jäävät yöksi, kun vanhemmat ikäkaudet lähtevät. Johtajaikäiset, eli samoajat, vaeltajat ja aikuiset voivat osallistua leirille koko ajaksi (to-su 17.-20.6.) tai vain niille päiville, mitkä omaan kalenteriin sopivat.

Kuva: Jonna N.

Kuinka korona huomioidaan leirillä?
Eri ikäkaudet osallistuvat leirille hiukan eri aikoihin. Ohjelma järjestetään siten, että pystytään mahdollisimman hyvin pitämään turvavälejä. Hygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota ja paikkoja pestään ahkerasti. Leiri pidetään ulkona. Aikuiset pitävät maskia sisällä ja ulkona lähikontakteissa, lisäksi yli 12-vuotiaat sisällä. Seuraamme ja reagoimme paikallisiin koronarajoituksiin ja -suosituksiin. Sairastapauksissa ilmoittautumisen voi perua vielä ilmoittautumisajan jälkeen, eikä sairaana saa missään nimessä osallistua leirille.

Millaista ohjelmaa leirillä on luvassa?
Leirin teemana on vesi, eli kaikenlaista vesiaiheista ohjelmaa, kuten melomista, uimista ja vesiluontoon tutustumista. Lisäksi leirillä järjestetään ikäkaudesta toiseen siirtyvien ryhmien siirtymätapahtumat. Myös partioleirin perinteiset ohjelmanumerot, kuten lipunnostot ja iltanuotiot kuuluvat ohjelmaan.

Milloin leiripäivät alkavat ja loppuvat?
Päivistä pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty irti, joten aloitamme viimeistään puolen päivän aikaan ja lähtevillä päivät päättyvät illalla, kuitenkin niin että ehtii kotona vielä syödä iltapalan.

Kuinka leirillä nukutaan?
Ryhmien kesken ulkona teltoissa ⛺. Käytössä on sekä lippukunnan, että osallistujien omia telttoja.

Miten leirille saavutaan?
Leirille ja sieltä pois kuljetaan omin ja kimppakyydein. Ilmoittautumisessa kysytään tästä tarkemmin ja yhdistämme leirin johdon kanssa kyydin tarjoajia ja kyytiä tarvitsevia.

Mitä aikuiset pääsevät tekemään leirillä?
Aikuiset ovat mukana tekemässä leiriä, mutta myös he pääsevät nauttimaan leiritunnelmasta ja ohjelman raoissa melomaan ja uimaan.

Milloin varustelista julkaistaan?
Varustelista lähetetään leirikirjeen mukana ilmoittautumisajan päätyttyä, heti viikon 23 alussa. Samalla lähetetään lasku leiristä.

Voiko leirille osallistua, vaikka ei olisi partiolainen tai lippukunnan jäsen?
Kyllä, leirille voi tulla mukaan tutustumaan partioon ja/tai meidän lippukuntaa. Loiske on suorastaan mainio mahdollisuus siihen! Ainoa mahdollinen este tutustujien osallistumiselle on tiukentuvat koronarajoitukset, mutta silloin katsotaan tilannetta tapauskohtaisesti.

Ilmoittaudu viimeistään sunnuntaina 6.6.2021 osoitteessa https://kuksaan.fi/42164!

Tuleeko mieleen jotain muuta kysyttävää?
Ota yhteyttä leirinjohtajiin Ellikseen (ellinoora.toivonen@partio.fi) tai Janneen (janne.nousiainen@tuni.fi)

 

Toimintakauden 2019-2020 ryhmät esittelyssä!

Partioviikolla 2020 esittelimme Kipinöiden kuluvan toimintakauden ryhmät Instagramissa. Voit lukea esittelyt alta; kuvia löytyy alkuperäisistä Insta-postauksistamme!

PIKKUKIPINÄT (perhepartio)

Tämän kauden aikana Pikkukipinät ovat tutustuneet toisiinsa, sillä toimintaan on tullut mukaan useita uusia perheitä. Yhdessä olemme retkeilleet Niihamassa ja Kintulammilla sekä harjoitelleet kädentaitoja nimilappujen ja heijastinten askartelemisen muodossa. Yksi kauden kohokohdista oli vierailu Tampereen pääpaloasemalla, jossa Pikkukipinät pääsivät käymään ambulanssissa ja paloautossa sekä testaamaan sammuttamista. Joulukuussa kävimme lisäksi porukalla Vapriikin luonnontieteellisessä museossa.

KARHUNPENNUT

Lippukunnan nuorin sudenpenturyhmä on nimeltään Karhunpennut. Ryhmän 7-9 -vuotiaat jäsenet ovat ommelleet ruokailuvälinepusseja, opetelleet ensiapua ja suorittaneet mm. partioperinne-jäljen. Karhunpennut pitävät näyttelytehtävistä sekä puukolla vuolemisesta. Syksyllä askartelimme myös hienot kasviot!

KILPIKONNAT

Ryhmän nimi: Kilpikonnat,
Ikäkausi: sudenpennut
Ikä: 7-9 v

Tämän toimintakauden aikana tehtyä:
– suoritimme merenkulkija- ja liikenne-merkit
– heijastinsuunnistimme
– muovailimme ja teimme nahkatöitä
– vietimme lippukunnan synttäreitä
– kunnostimme venettä
– kävimme omalla syysretkellä
– harjoitimme talviulkoilua

Ryhmän jäsenet pitivät erityisesti:
– heijastinsuunnistus
– oma syysretki
– lippukunnan synttärit
– syksyn purjehdukset
– pikkujoulut

KETUT

Moi! Me ollaan iloinen ja hauska Ketut -lauma. Ollaan kivoja kolmannen vuoden sudenpentuja. Oltiin myös Kipinöiden ihka ensimmäinen sudenpentulauma, aika reipasta vai mitä?! Tällä toimintakaudella olemme suorittaneen liikunnalista esiintyjämekkiä ja esittäneet viitotun laulun lippukunnan synttäreillä. Esitys oli avulias ja kettumainen. Olemme myös purjehtineet ovelalla Näsijärvellä ja käyneet aurinkoisella yöretkellä Kaitajärvellä. Kaikista kivointa on ollut retkeily!

KAPYBARAT

Heippa! Me ollaan Kapybarat, Kipinöiden vielä ainoa seikkailijajoukkue, eli ollaan 10-13 vuotiaita partiolaisia. Ryhmä aloitti toimintansa toissa syksynä, eli tämä on meidän toinen kevät. Ollaan tänä vuonna käyty retkillä, harjoteltu solmuja (monesti) ja yritetty leipoa. Aina ne leivontakerrat on kuitenki pitäny perua, viimeks koronan takia…
Parhaita juttuja on ollut oma yöretki Kintulammilla ja purjehdukset.

KUPLAHYLKEET

Nimi: Kuplahylkeet
Ikäkausi: Tarpojat
Ikä: 13-14

Tällä kaudella ollaan:
– opeteltu retkeilytaitoja luonnossa
– pelattu liikuttavaa mobiilipeliä Tampereen keskustassa
– opeteltu perinteisiä (meri)partiotaitoja

Erityisen kivaa on ollut:
– Vellamoon tutustuessa nähtiin sattumalta palokunta pelastamassa nukkea vedenvarasta
– Erätaitojen testailu luonnossa

KASKELOTIT

Olemme Kaskelotit, ryhmäämme kuuluu noin 25 vaeltajaa eli 18-22-vuotiasta partiolaista. Tämän toimintakauden aktiviteeteista pidimme erityisesti suunnistuksesta, geokätköilystä ja ennen joulua olleesta talvijuhlasta, jossa pelasimme lautapelejä ja herkuttelimme. Hauskaa on ollut osallistua vaeltajien ja aikuisten yhteisiin tapahtumiin kuten Seikkailuun Savossa – jossa mm. kiipeilimme sekä kisailimme savolaisissa olympialaisissa – ja talviretkelle. Olemme myös pohtineet eettisiä arjen valintoja ja partioihanteiden merkitystä.

Ps. Tosiaan, jos et vielä arvannut – meillä Kipinöissä uudet toimintaryhmät valitsevat itse nimensä niin, että kyseessä on K:lla alkava eläin. Syksyn 2020 toimintaryhmiä ei ole vielä aivan lyöty lukkoon, mutta varmaa on, että meille mahtuu lisää porukkaa joka ikäkauteen. Ohjeet liittymiseen löydät täältä. Varsinkin vanhemmille ikäkausille järjestetään toimintaa kesälläkin (ohjeistukset huomioiden), joten nyt(kin) on hyvä aika liittyä!

Mukaan toimintaan kaudelle 2019-2020

Tervetuloa partioon! Olemme tamperelainen yhteislippukunta, joka toimii niin maalla kuin vesillä. Kaikenikäiset ovat tervetulleita toimintaamme mukaan!

Näsijärven Kipinöiden uusien partiolaisten ilmoittautumisilta järjestetään tiistaina 20.8. klo 18-19 Tammelan koulun pihalla. Tapahtuma ei vaadi etukäteen ilmoittautumista. Pue päälle säänmukaiset vaatteet ja tule ilmoittautumaan partioon!

Toimintaamme mahtuvat kaikenikäiset, niin vauvat kuin 100 vuotiaatkin!

Seuraaviin toimintaryhmiin mahtuu mukaan:
1-2 luokkalaiset maanantaisin klo 17:30-19 Tammelan koululla
2-3 luokkalaiset tiistaisin klo 17:30-19 Tammelan koululla
4-6 luokkalaiset torstaisin klo 17:30-19 Tammelan koululla
12-17 -vuotiaat joka toinen tiistai 18:30-20:00

Lisäksi:
Perhepartio noin kerran kuukaudessa, vaihtuva paikka
Yli 18-vuotiaat joka kuun toinen sunnuntai-iltapäivä/ilta vaihtuva paikka

Perhepartiossa alle 7-vuotiaat lapset pääsevät harrastamaan partiota yhdessä vanhempien, kummin, isovanhemmat tai muun läheisen aikuisen kanssa.

Lue lisää:
https://www.facebook.com/events/636646073504520/