Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki nauttii elämästään ulkona, hän rakastaa vedessä sukeltelua, auringonlaskuja, pehmeää kesätuulta ihollaan, narskuvaa hankea jalkojensa alla, sekä metsien pensaita täynnä pulleita mustikoita. Jotain tärkeää Näkin elämästä kuitenkin puuttuu. Mitä? Ja mistä sen voisi löytää?
Osa 3.
Kevät oli saapunut Näsijärvelle muuttolintujen mukana. Aurinko jaksaa paistaa jokainen aamu vähän aiemmin ja yhä pidempään. Näkki on viettänyt viimeisinä viikkoina lähes koko hereilläoloaikansa kotikolonsa ulkopuolella kierrellen lähiluontoa. Hän kirjaa joka päivä tarkasti ylös lämpötilan, kasvistojen kukinnat, sademäärät ja takaisin muuttaneet linnut. Näkki ajattelee kevään olevan huumaavaa aikaa, luonto jaksaa aina uudistaa itsensä pitkän harmauden ja kylmyyden jälkeen.
Tämän päivän aikana Näkki oli jo ehtinyt jutella muutamalle ahvenelle Koljonselällä, vaihtaa kuulumiset tutun pääskysparin kanssa Teiskossa ja hän oli juuri saapunut Peronsaarelle tarkastamaan koivujen elintilan. Päivä on aurinkoinen ja lämmin, vaikka pieni tuulenvire heiluttelee puiden lehtiä toisiaan vasten. Saaressa on yllättävän hiljaista, vaikka on kaunis lauantaipäivä. Nuotiopaikalta kuuluu muutaman ihmisen keskustelua kadonneista eväsleivistä, rannasta taas pääskysten sananvaihtoa parhaista hyönteispaikoista. Näkki suuntaa askeleensa rannan viertä kohti koivikkoa.
”Hei Karo ja Venni, käykää laskemassa fenderit Vellamon molemmilta puolin, niin päästään turvallisesti rantautumaan.”
Näkki kääntää katseensa salamannopeasti kohti ääntä ja heittäytyy heinikkoon kyykkyyn. Hän on kuullut nuo nimet aiemminkin. Hän tunnistaa heti veneessä istuvat hahmot. Heillä on jälleen kaulassaan valkoiset huivit, joissa on siniset ja vihreät raidat. Lapset ovat olleet edellisen kohtaamisen jälkeen usein Näkin ajatuksissa, hän on miettinyt lasten rohkeutta ja yhteispeliä haastavassa tilanteessa. Tällä kertaa viiden lapsen mukana on myös kaksi aikuista.
Vene, jossa lapset ovat, on päältä valkoinen, mutta sen runko on kirkkaanpunainen. Venni ja Karo kiertävät käskystä ketterästi veneen eri puolille ja laskevat muoviset lepuuttajat suojaamaan veneen kylkiä.
”Siellä on, Emppu!” Karo huudahtaa venettä ohjaavalle aikuiselle.
Emppu ohjaa tottuneesti veneen laituriin, joka on Näkistä kolmen metrin päässä. Toinen veneen aikuisista hyppää veneen keulasta kuivalle maalle mukanaan köysi, joka on kiinni veneessä, ja sitoo sen näppärästi laituriin kiinni.
”Noniin, sitten poistutte yk…”, Empun lause jää kesken, kun veneessä istuva Sasa innostuu, nousee ja ryntää kohti laituria.
”SASA!” Aikuiset korottavat ääntään samanaikaisesti.
Sasa pysähtyy ja Emppu jatkaa: ”Poistutte yksitellen JA rauhassa. Voitte ottaa tukea Aslan kädestä hypätessänne kannelta. Ja tärkeimpänä: pitäkää pelastusliivit päällä rantaan saakka.”
Samaan aikaan Venni silmäilee veneessä rantapengertä tarkasti, hakien katseellaan jotain. Hän tuntee katseen selässään, kuin joku tai jokin tarkkailisi heitä. Venni muistaa yhä, kuinka näki muutama kuukausi aiemmin jäällä heitä auttaneen kimaltavan hahmon. Näky on painanut häntä siitä saakka. Oliko hän vain nähnyt harhoja? Jos hän olikin vain ollut väsymyksen takia hieman sekaisin ja kuvitellut kaiken? Tätä tuki se, etteivät toiset olleet huomanneet mitään. Toisaalta hän pystyy yhä silmät suljettuaan näkemään hahmon tarkkana edessään. Säihkyvän turkoosin pinnan ja levänväriset hiukset. Tapauksesta saakka hän on kiinnittänyt erityistä huomiota ympäristöönsä ja tarkistanut näkemänsä useaan kertaan. Ja yhtäkkiä se tapahtuu taas, hänen katseensa osuu heijastuvaan valoon silmäkulmassaan. Venni kääntää katseensa varovasti heijastuksen suuntaan, ja siellä hahmo kyyhöttää heinien seassa. Hän on juuri sellainen kuin Venni muistaakin, ja helpotus virtaa hänen suoniinsa. Hän ei ole kuvitellut kaikkea.
Venni tarkkailee heidän liikkeitään seuraavaa hahmoa rauhallisesti, ettei hahmo huomaisi hänen katsettaan. Hän nousee penkiltä Karon perässä Keisaripingviineistä viimeisenä, ja kulkee varmoin askelin kantta pitkin kohti laituria. Hän tukeutuu Aslaan hypätessään veneestä, pitäen katseensa piileskelevässä olennossa.
”Mennäänpäs sitten kohti nuotiopaikkaa, kuulen vatsojen kurinaa tänne saakka!” Emppu naurahtaa hypätessään viimeisenä veneestä laiturille.
Venni jättäytyy taaimmaiseksi joukosta ja seuraa, kunnes muut ovat tarpeeksi kaukana. Hän ottaa muutaman askeleen kohti heinäpuskaa, jossa olento piileskelee. Venni katsoo häntä suoraan silmiin ja aloittaa varovaisella äänellä:
”Hei, mä oon Venni, älä pelkää. Tiedän, että oot tarkkaillut ja auttanut meitä. Mikä sun nimi on?”