Vuoden 2023 hallitus esittäytyy:

Henri Tammi, lippukunnanjohtaja

Moikka!

Meikäläinen on Henu ja toimin tänä vuonna Kipinöiden lippukunnanjohtajana. Aikaisempina vuosina olen toiminut hallituksessa lippukunnanjohtajan apulaisena, vesitoimintavastaavana sekä tapahtumavastaavana. Lisäksi olen yksi Vellamon kippareista ja kolmatta vuotta akelana Kuuteille.

Partion aloitin sudenpentuna Vaasassa ja Kipinöihin olen liittynyt Tampereelle muuton jälkeen 2019, kun etsin purjehtivaa yhteislippukuntaa. Vapaa-ajalla opiskelen tietotekniikkaa ja puuhailen kaikenlaisen ulkoilun parissa. Erityisesti valokuvaaminen ja talvivaellukset ovat lempparitekemistä.

Kuva: Hanna K.

Oona Tervalahti, ohjelmajohtaja

Hei! Mä olen Oona ja aloitin meidän ohjelmajohtajana. Ennen tätä pestiä toimin Kettujen sampona 2,5 vuotta. Partiota oon harrastanut lähes 20 vuotta ja Kipinöihin liityin 2019 syksyllä. Tällä hetkellä inspiroi luonto ja retkeily, uiminen ja saunominen, taiteen eri muodot ja historia. Mukana seikkailuissa kulkee kuvassakin esiintyvä koirani Finka.

Ellinoora Toivonen, pestijohtaja

Moikka!

Oon Ellis ja aloitin nyt lippukunnan pestijohtajana. Olin edelliset kaksi vuotta lippukunnanjohtajana, mutta en halunnut päästää irti vallankahvasta, joten halusin jatkaa vielä johtokolmikossa.Toimin myös seikkailijajoukkue Karhujen sampona. Kipinöissä parasta hyvä meno ja pöhinä sekä kaikki uudet kaverit joita olen täältä saanut <3.

Partion ulkopuolella opiskelen tietojohtamista sekä toimin IT-alalla konsulttina. Tykkään pöhistä ja innovoida niin koulussa kuin töissäkin. Ulkoilen paljon pienen haukkuni Vanun kanssa sekä harrastan salilla käymistä ja erilaisten videopelien pelailua. Kipinät on best! 😎

Petra Oksa, lippukunnanjohtajan apulainen ja kumppanuusvastaava

Moikkuli! Oon Petra ja toimin tänä vuonna lippukunnassa kumppanuusvastaavana ja lippukunnanjohtajan apulaisena. Aiemmin olen toiminut Kipinöissä uusien tuutorina ja tarpojaluotsina. Tän vuoden hommissa erityisesti motivoi uusien kumppanuuskuvioiden ideointi ja suuntaviivojen luonti.

Partion ulkopuolella aika kuluu muissa järjestöhommissa, fantasiaa lukien ja urheillen. Erityisesti tänä keväänä aikaa vie EB-vaellukselle valmistautuminen.

Jos sulla on muuten jotain ideoita lippukunnan kumppanuustyöhön liittyen niin ota rohkeasti yhteyttä!

Mimmi Matalamäki, sihteeri

Moikka, oon Mimmi ja toiminut Kipinöiden hallituksessa sihteerinä vuoden alusta. Partiossa olen aikaisemmin vuosia sitten toiminut seikkailija ryhmän johtajana. Partion olen aloittanut vasta aikuisiällä yhden kaverini innoittamana. Lippukunnan hallitustoiminnassa olen ensi kertaa mukana ja odotan innolla tulevaa vuotta ja sitä, että pääsen näkemään lippukunnan toimintaa hallitusnäkökulmasta.

Partion ulkopuolella tykkään käydä kylpylöissä ja ulkoilen aika paljon. Myöskin viime aikoina on tullut taas pelailtua jonkin verran, niin lautapelejä kuin tietokoneellakin.

Lasse Kokkala, taloudenhoitaja

Moi, Olen Lasse ja toimin jatkossa Kipinöiden taloudenhoitajana. Partiopolkuni alkoi aikanaan sudenpentuna Hauholta. Jossain vaiheessa harrastus kuitenkin ajautui tauolle, kunnes jälleen viimevuonna iski uusi innostus liittyä toimintaan ja etsiä lippukuntaa. Lopulta kiinnostukseni veneilyyn ja jokin positiivinen tunne ohjasi minut Näkkeihin. Partion ulkopuolella nautin elokuvista ja laskettelusta ja tätä arkea on rytmittämässä meidän pieni Usva koira.

Kaisa Miettinen, viestintävastaava

Moi! Oon Kaisa ja toimin nyt toista vuotta Kipinöiden viestintävastaavana. Ennen tätä pestiä olin kolme vuotta akelana sudenpentulauma Karhunpennuille (Karhut). Olen aloittanut partion Joensuussa 7-vuotiaana ja myös kotilippukunnassani toimin ennen Tampereelle muuttoa hallituksessa ja ryhmänjohtajana.

Arkisin työskelen prosessi-insinöörinä ja vapaa-ajalla käyn laulutunneilla, pelaamassa Padelia, ulkoilemassa koiran kanssa ja neulon. Partiossa parasta on ystävät, uusien taitojen oppiminen ja suurleirit!

Kuva: Julius U.

Elise Aaltonen, vesitoimintavastaava

Moikka! Oon Elise ja tänä vuonna Kipinöiden hallituksessa vesitoimintavastaavana. Muuttaessani Tampereelle opiskelemaan halusin löytää täältä lippukunnan, jossa voisin jatkaa partioharrastusta. Mulle tärkeää on toimia sekalippukunnassa, jossa pääsee purjehtimaan ja Kipinät tuntui nopeasti oikealle paikalle.

Partiota oon harrastanut pienestä asti ja toiminut niin lippukunnan hallituksessa kuin ryhmien johtajanakin. Parasta on nukkua ulkona, olla vesillä ja tehdä yhdessä juttuja hyvien tyyppien kanssa. Muuten vapaa-ajalla tykkään kiipeillä, käydä juoksemassa ja purjehtia.

Taru “Myy” Kaisla, hallituksen jäsen

Partiossa ollut 26 vuotta ja olen kipinöiden perustajajäsen. Kahden pikkukipinän äiti ja puolisokin kipinöissä hääräilee. Partiossa teen myös paljon lääkintä- ja turvallisuusjuttuja, lippukuntatoiminnan ohella. Touhuilen myös perhepartiossa sekä viestintätiimissä.

Kuva: Hanna K.

Tiedätkö, millaisia pestejä lippukunnan hallituksessa on?

Mitähän siellä hallituksessa tehdään? Voinkohan hakea pestiä vaikka olen vasta 16-vuotias, eikä minulla ole lainkaan kokemusta hallitustoiminnasta?

Lippukunnan hallitus muodostuu lippukunnanjohtajasta ja 2-15 muusta varsinaisesta jäsenestä. Varajäseniä hallituksella voi olla 0-7 henkilöä. Lippukunnan hallitus johtaa lippukuntaa ja sen toimintaa. 

Hallituksen jäsenet valitaan joka vuosi syyskokouksessa ja hallituskausi vaihtuu kalenterivuoden vaihtuessa. Valittu hallitus kokoontuu kuukausittain hallituksen kokouksiin. 

Hallituspestit jakautuvat eri osa-alueille ja joissakin pesteissä voi saada oman tiimin johdettavakseen. Hallituspestejä voi hakea kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt jäsen, poislukien johtokolmikkopestit, joissa vaaditaan 18 vuoden ikää. Tässä kirjoituksessa pääset tutustumaan eri hallituspesteihin. 

Kuva: Nuutti N

Lippukunnanjohtaja, pestijohtaja ja ohjelmajohtaja muodostavat johtokolmikon. He ovat yhdessä lippukunnan avainhenkilöt. Johtokolmikolle kuuluu hallituspestin vaatimusten lisäksi mm. johtokolmikon omat tapaamiset, piirin aluetapaamiset  (2-4 kertaa vuodessa) sekä tiivis yhteistyö lippukunnan muun johtajiston kanssa.

Lippukunnanjohtaja eli hallituksen puheenjohtaja

Lippukunnanjohtaja on 18-vuotta täyttänyt, partiojohtajaperuskurssin käynyt henkilö.  Lippukunnanjohtajan tehtävänä on johtaa lippukunnan toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokousten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Lippukunnanjohtaja kuuluu johtokolmikkoon. Lue lisää lippukunnanjohtajan pestistä täältä

Pestijohtaja

Pestijohtaja on 18-vuotta täyttänyt, partiojohtajaperuskurssin käynyt henkilö. Pestijohtaja huolehtii lippukunnan vapaaehtoisten eli aikuisten ja kaikkien lippukunta-pesteissä toimivien samoaja- ja vaeltajaikäisten motivaatiosta ja kouluttautumisesta. Pestijohtaja kuuluu johtokolmikkoon. Lue lisää pestijohtajan pestistä täältä.

Ohjelmajohtaja

Ohjelmajohtaja on 18-vuotta täyttänyt, partiojohtajaperuskurssin käynyt henkilö. Hän johtaa lippukunnan kasvatustoiminnan toteuttamista kaikissa ikäkausissa. Ohjelmajohtaja tekee paljon yhteistyötä ikäkausivastaavien sekä luotsien kanssa. Ohjelmajohtaja kuuluu johtokolmikkoon. Lue lisää ohjelmajohtajan pestistä täältä.

Kuva: Nuutti N

Lippukunnanjohtajan apulainen eli hallituksen varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtaja tukee puheenjohtajaa hänen tehtävissään ja sijaistaa puheenjohtajaa tarvittaessa hallituksen kokouksissa. Pestiä voi suorittaa tarvittaessa toisen hallituspestin ohella.

Sihteeri

Sihteeri on lippukunnanjohtajan oikea käsi. Hänen tehtävänsä on kirjoittaa ylös hallituksen kokouksissa käyty keskustelu sekä päätökset. 

Taloudenhoitaja

Taloudenhoitaja vastaa lippukunnan talouden suunnittelun yksityiskohdista, hoitaa lippukunnan maksuliikenteen ja kirjanpidon sekä hoitaa omaisuuteen ja avustusten hakemiseen liittyviä asioita yhdessä lippukunnanjohtajan kanssa.

Vesitoimintavastaava

Vesitoimintavastaava johtaa lippukunnassa tapahtuvaa vene-, purjehdus- ja muuta vesillä tapahtuvaa toimintaa vastaten siitä suoraan hallitukselle yhdessä ohjelmajohtajan kanssa. Vesitoimintavastaava on myös lippukunnan hallituksen jäsen. Vesitoimintavastaava toimii myös Tampereen Partiolaisten ja Hämeen piirin vesitoimintayhteyshenkilönä. 

Kuva: Henri T

Viestintävastaava

Viestintävastaavan tehtävänä on toimia hallituksen ja viestintätiimin välisenä yhteyshenkilönä, sekä vastata tiimin kanssa lippukunnan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Lippukunnassa toimii viestintätiimi, jota vetää viestintävastaava. Viestintävastaava vastaa lippukunnan viestinnästä, vastaa nettisivuista sekä auttaa tarvittaessa viestintätiimin jäseniä tehtävissään. 

Tapahtumavastaava

Tapahtumavastaavan tehtävänä on huolehtia, että isommat tapahtumat toimivat. Hän vastaa tiedon siirtämisestä hallituksen ja tapahtumajärjestäjien välillä. Tapahtumavastaava myös huolehtii, että tapahtumat järjestetään turvallisesti sekä kestävyys ja saavutettavuus huomioiden. 

Kumppanuusvastaava

Kumppanuusvastaavan tehtävänä on etsiä erilaisia yhteistyökumppaneita sekä varainhankinta mahdollisuuksia lippukunnalle. Kumppanuusvastaava myös ylläpitää jo olemassa olevia yhteyksiä ja suhteita yhteistyökumppaneihin sekä sidosryhmiin.

Uusien tuutori

Uusien tuutorin tärkein tehtävä on opastaa lippukunnan uusien aikuisten partion aloitusta tai jatkamista uudessa lippukunnassa. Uusien tuutori on uusille aikuisjäsenille lähin tuki ja turva toimintaan tulemisessa ja tuutori huolehtii, että uusilla jäsenillä on tarvittavat eväät toiminnan aktiiviseen jatkamiseen.  Uusien tuutorin tulisi osallistua aktiivisesti lippukunnan tapahtumiin.

Kuva: Kaisa M

Olen jo hetken seuraillut lapseni partiotaivalta ja haluaisin itsekin osallistua toimintaa. Voisin hakea hallitukseen vaikka kumppanuusvastaavaksi. Myös tapahtumavastaavan pesti kuulostaa mielenkiintoiselta!

Näsijärven Kipinöiden syyskokous häämöttää jo lähitulevaisuudessa. Tänä vuonna kokoonnumme 1.12. valitsemaan hallitusta vuodelle 2023. Ennen sitä on kuitenkin luvassa tulevan vuoden suunnitteluviikonloppu Kiehinen, joka järjestetään 28.-30.10. Kiehinen on loistava tilaisuus tulla tutustumaan hallitustoimintaan ja kyselemään mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Tule rohkeasti mukaan hallitustoimintaan. Mielenkiinnostasi hallituspestejä ja hallitustoimintaa kohtaan voit ilmoittaa esimerkiksi pestijohtajallemme. Nähdään Kiehisellä ja syyskokouksessa!

Vuoden 2021 hallitus esittäytyy

Ellinoora Toivonen, lippukunnanjohtaja

Moikku! Mä olen Ellis ja aloitin nyt Kipinöiden lippukunnanjohtajana. Aloitin partion jo sudenpentuna Loimaalla ja nyt muutettuani opintojen perässä Tampereelle, liityin Kipinöihin. Tykästyin lippukunnan asenteeseen ja hyvään yhteishenkeen, joten lähdin toimintaan nopeasti aktiivisesti mukaan. 

Tykkään etenkin retkeillä ja nautin luonnossa puuhailusta. Harrastan paljon erilaisia käsitöitä, joten useat kipinäsukatkin on jo neulottuna. Partion ulkopuolella toimin aktiivisesti erilaisissa opiskelijajärjestöissä. 

Heini Ahde, pestijohtaja

Heipsan! Olen Heini ja toiminut Kipinöiden pestijohtajana viime vuoden alusta. Pestijohtajana huolehdin  mm. johtajiston hyvinvoinnista ja heidän koulutuksistaan.

Partiosta on tullut mulle elämäntapa, jonka parissa olen viihtynyt jo reilu 20 vuotta.  Motivoidun erityisesti luonnosta, yhdessä tekemisestä ja uuden oppimisesta. 

Partion ulkopuolella olen tällä hetkellä innostunut mm. majakkabongailusta, muumisitaateista ja eri teknologioihin liittyvästä puuhastelusta. Ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näitä(kin) voisi yhdistää myös partioon 🙂

Juulia Tavasti, ohjelmajohtaja

Moikka moi! Mä oon Juulia ja hallituksessa jatkavana jäsenenä. Pesti on kuitenkin muuttunut, ainakin tämän vuoden toimin siis Kipinöiden ohjelmajohtajana. Oon aikaisemmin toiminut eri ikäkausien ryhmänjohtajana, joten on kiva päästä nyt katsomaan partio-ohjelmaa vähän eri näkökulmasta. Partion ulkopuolisessa elämässä opiskelen, vietän aikaa kissojen kanssa ja luen aika paljon.

Marja Vilkko, sihteeri

Mä olen Marja, Kipinöiden sihteeri vuonna 2021! Kipinöissä olen ollut vasta ihan hetken, mutta päätin samantien lähteä syvään päähän ja hallitukseen, sillä paperipartio ja yhdistystoiminta ovat erityisen lähellä sydäntä. Partiota olen harrastanut jo reilu 16 vuotta hieman vaihtelevalla aktiivisuudella Tampereella muutamassakin lippukunnassa, Kipinöihin päädyin opiskelukavereiden kannustamana. Pestissä olen aikaisemmin ollut hallituksen jäsenenä, Exploa olen ollut jo kolme kertaa tekemässä ja kesällä 2019 kävimme kavereiden kanssa yhdistetyllä Jamboree-reissulla ja road tripillä Amerikassa.

Vapaa-ajallani muuten teen edelleen opiskelijajärjestöhommia, joihin aikani myös viimeiset kolme vuotta on mennyt, touhuan koiranpentumme Raimon kanssa ja neulon (kyllä, kipinävillasukat ovat jo tekeillä).

Odotan tulevalta vuodelta sekä uudelta lippukunnalta mukavia hetkiä, uusia tuttavuuksia ja rehellistä partiotekemistä!

Joonas Kivikunnas, taloudenhoitaja

Olen Joonas ja partiossa olen ollu sudarista saakka. Paikkakunnan vaihduttua opiskelujen perässä, aktiivinen pesteissä toimiminen hiipui pikkuhiljaa. Valmistumisen ja elämän asettumisen myötä kuitenkin rupesi taas lippukuntatoimintakin houkuttelemaan.

Kipinöiden toimintaan tulin mukaan loppukesästä 2018 ja seuraavana vuonna löysinkin itseni hallituksesta taloudenhoitajan pestistä, jossa nyt siis starttaa jo kolmas vuosi. Kipinöissä kiinnostuksen herätti erityisesti mahdollisuus purjehtimiseen, vaikkei siitä aiempaa kokemusta ollutkaan. Lisäksi halusin ehdottomasti yhteislippukuntaan, joita ei Tampereella kovin montaa ollutkaan

Partion ulkopuolella puuhastelen elektroniikkateollisuudessa ohjelmistosuunnittelijana ja usein minut löytää myös kameran kanssa luonnon helmasta.

Taru Kaisla, vesitoimintavastaava

Taru ”Myy” Kaisla, vesitoimintaavastaava. Partiossa ollut – 97 vuodesta lähtien ja kipinöiden perustajajäsen. Kahden pikku kipinän äiti ja kaksi koirakipinääkin välillä mukana touhuissa. Partiossa teen myös paljon lääkintäjuttuja, lippukuntatoiminnan ohella. Vesitoiminnan ohella touhuilen myös perhepartiossa sekä viestintätiimissä.

Kuvaaja: H.Hämäläinen

Henri Tammi, tapahtumavastaava

Moikka! Meikäläinen on Tammen Henri, tutummin Henu ja hallituksessa vastailen tapahtumista. Tampereelle muutin opiskelujen perässä syksyllä 2019 ja melkolailla heti liityin Kipinöihin nuoren ja purjehtivan sekalippukunnan perässä, enkä ole päätöstäni joutunut katumaan. Erityisesti vesitoiminta on lähellä sydäntä ja toimin yhtenä Vellamon kippareista.  Viikkotoiminnassa olen mukana ensimmäisen vuoden sudenpentujen, Kuuttien, akelana sekä vaeltajaryhmä Kaskelottien jonkinmoisena vartionjohtajana.

Tutustu hallitukseen

Kipinöiden vuoden 2020 hallitus on ehtinyt aloittaa työssään, joten tässä pieni kurkkaus jokaisen hallituksen jäsenen sielunelämään!

Nimi ja pesti

Helmi Viljamaa, lippukunnanjohtaja & kippari & akela

Partio- ja Kipinä-historia

Olen ollut partiossa 14 vuotta ja Kipinöissä vuodesta 2016.

Lempileikki

Erilaiset piilosleikit, kuten pii.

Vapaa sana

Odotan kuuta nousevaa purjehduskauden avausta, toivottavasti me viimeistään tavataan Vellamon kannella kesällä!

Nimi ja pesti

Laura Pietilä, Kipinöiden ohjelmajohtaja ja lippukunnan ensimmäisen sudenpentulauman Kettujen, akela

Partio- ja Kipinä-historia

Partiota olen harrastanut 20 vuotta ja Kipinöihin olen liittynyt pian perustamispöhinöiden jälkeen tammikuussa 2017.

Lempileikki

Mun suosikki partioleikki on pii, sillä siinä on reilusti menoa ja meininkiä ja pääsee itsekin heittäytymään täysillä mukaan!

Nimi ja pesti

Heini Ahde, pestijohtaja

Partio- ja Kipinä-historia

Aloitin partion 7-vuotiaana Nousiaisten Henrikin lippukunnassa. Kipinöihin liityin syksyllä 2018.

Lempileikki

Lipunryöstö

Vapaa sana

Partio on tuonut elämääni paitsi rakkaita ihmisiä ja unohtumattomia elämyksiä myös rohkeutta opetella täysin uusia asioita, kuten Kipinöiden kautta purjehdusta. Kuva onkin otettu viimeisimmältä partioseikkailultani Karibianmereltä.

Nimi ja pesti

Joonas, taloudenhoitaja

Partio- ja Kipinä-historia

Partiossa 26 vuotta, Kipinöissä 1,5 vuotta.

Lempileikki

Laurentsia

Vapaa sana

Tavoite vuodelle 2020: Kudo Kipinäsukat!

Nimi ja pesti

Juulia, sihteeri ja Kapybarojen sampo

Partio- ja Kipinähistoria

Partiossa 8-vuotiaasta, Kipinöissä kolme vuotta

Lempileikki

Ööö vaikee kysymys. Vaikka vinkkelibanaani (tätä ei muute kannata leikkiä jos maassa on  muurahaisia!).

Vapaa sana

Mun lempieläin on kissa. Oheinen kuva on muuten Helmi Viljamaan ottama.

Nimi ja pesti

Vilja, viestintävastaava

Partio- ja Kipinä-historia

Olen ollut partiossa ekaluokalta alkaen ja Kipinöissä siitä asti kun muutin Tampereelle opintojen perässä syksyllä 2017.

Lempileikki

Lempileikkini on varmaankin ponileikki, koska se on sopivan höpsö mutta reipas samaan aikaan.

Vapaa sana

Olen ollut Kipinöiden viestinnän sekatyöläinen liittymisestäni lähtien ja väkertänyt niin Sytyke-uutiskirjeitä kuin Insta stoorejakin. Tällä kaudella luotsaan viestintätiimiä uusiin ulottuvuuksiin!

Nimi ja pesti
Taru ”Myy” Kaisla, vesitoimintaavastaava

Partio- ja Kipinä-historia

Partiossa olen ollut 23 vuotta, Kipinöissä lippukunnan alusta lähtien.

Lempileikki

Lempileikkini on x-murhaaja.

Vapaa sana

Navigare necesse est vivere non est necesse⚓

Hallitus 2020

Vuoden 2020 hallitus on valittu lippukunnan syyskokouksessa 2.12.2019!

Hallituksen vastuut jakaantuvat seuraavasti:
Lippukunnanjohtaja Helmi Viljamaa
Ohjelmajohtala Laura Pietilä
Pestijohtaja Heini Ahde
Sihteeri Juulia Tavasti
Taloudenhoitaja Joonas Kivikunnas
Vesitoimintavastaava Taru Kaisla
Viestintävastaava Vilja Luomala

Onnea valituille ja kipinöivää loppuvuotta!

Kipinöiden hallitus esittäytyy

Tässä esittäytyy meidän hallituksemme. Jokainen kertoo hieman itsestään ja omasta partiotaustastaan.

Taru:
Olen Myy, kipinöiden lpkj ja ollut partiossa 21 vuotta. Partio on antanut mulle runsaasti erilaisia elämyksiä, purjehdusta, leireilyä, makuelämyksiä, oppia leirilääkinnästä, oppia järjestötoiminnasta. Tärkeimpänä kuitenkin kaikki ystävät ja uudet tuttavuudet sekä verkostot, joista on hyötyä myös ammattielämässä. Niin ja onhan se tuonut mun elämään myös mieheni, tulevan pikkukipinän isän. Ilman partiota en järjestäisi metsiin leirimäisiä terveyskeskuksia tai pohtisi, miten saan vaatteet kuivaksi kaatosateessa. Jatka artikkeliin Kipinöiden hallitus esittäytyy