Kiitos vapaaehtoisille!

Vapaaehtoisuustyö lähtee tekijöiden motivaatiosta!

Näsijärven Kipinät palkitsee perinteisesti johtajiston kauden päätöstapahtumassa vuoden avainhenkilöitä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa julkaisemme blogissa diplomien saajat. Diplomien saajat ovat toimineet vuoden aikana merkittävänä esimerkkinä toiminnan mahdollistamisessa. Lippukunnassamme on mahtavia tekijöitä myös moni muu näiden henkilöiden lisäksi. Lippukuntamme ilmapiirin luojana on meistä jokainen. Jokainen toimii merkittävänä yhteisön jäsenenä ja on mukana mahdollistamassa lapsille ja nuorisolle merkittävää toimintaa vapaaehtoisesti omalla vapaa-ajallaan! Haluamme kiittää jokaista lippukunnan toiminnan eteen annettua minuuttia ja tuntia. Kiitos!

Vuoden Akela

Tämä henkilö ei ole toiminut sudenpentujohtajana kovin kauaa. Hän lähti toimintaan mukaan ottamalla vastuun sudenpentulaumasta kesken ikäkauden. Hän on lämmin mutta rempseä. Hän on toiminut esimerkillisenä johtajana osallistumalla lippukunnan yhteisiin tapahtumiin ja kouluttautunut myös akelaksi.  Vuoden Akela on Lotta Forsström.

Vuoden Sammot

Nämä henkilöt ovat toimineet kannustavasti toisiaan tukien. Heidän seikkailijajoukkueeseen liittyi kauden alussa paljon uusia partiolaisia, joka voi aiheuttaa haasteita ryhmäytymisessä. Tämä johtajapari on sitouttanut ryhmänjäsenet partioon, joista esimerkkinä, että syksyn retkelle osallistui kaikki ryhmän jäsenet! Vuoden sammot ovat Thais Santos ja Oona Tervalahti! Thais ja Oona luovat yhdessä toimivan ja kouluttautuneen sampojohtajaduon. Thais on lähtenyt rohkeasti johtamaan ryhmää, vaikka on asunut Suomessa vasta muutaman vuoden. Hänen kansainväliset leikkinsä ja tarinat Brasiliasta ovat olleet lasten suosiossa. Oona on ollut korvaamaton henkilö ryhmän vetämisen lisäksi myös ryhmätoiminnan liittyvän viestinnän toteuttajana!

Vuoden Luotsi

Tämä henkilö on toiminut luotsina kahdelle ikäkaudelle. Hän on ollut läsnä tapaamisissa ja isona tukena ryhmänjohtajille. Tämä lähimmäiset huomioiva henkilö kuuntelee sekä välittää. Hän tekee sen mitä lupaa ja vielä enemmänkin, kuten vaikkapa leipoi ison kasan muffinsseja lippukuntamme synttäreille. Vuoden luotsi on Henna Pohjanpalo.

Vuoden Joulut

Lippukunnan tärkein varainhankintakampanja ei ole helpoin nakki. Se vaatii aikaa ja motivaatiovan otteen, jotta kamppanja saadaan suoritettua. Tämä parivaljakon ohjaksissa lippukuntamme teki kaikkien aikojen myynti ennätyksen joulukampanjassa! Vuoden joulutitteliin saa Ellinoora Toivonen ja Nuutti Nissinen!

Vuoden Näsimeren lupaus

Kesken kauden joukkoomme liittyi maakrapu vailla aiempaa purjehduskokemusta. Tapasimme hänet ensi kertaa partiolaiturin kahveilla, josta hän lähti extemporee mukaan purjehtimaan. Purjehduskipinän saatuaan hän on ehtinyt yöpymään Vellamolla jo useamman yön! Vuoden Näsimeren lupaus on Juho Nuottimäki.

Vuoden Veneenhenki

Veneenhenki on ollut merkittävänä tekijänä luomassa Kipinöiden vesitoimintaa. Hänellä on uniikkeja ideoita, niin veneilyyn liittyen kuin muuhunkin lippukunnan toimintaan, jotka on myös valmis toteuttamaan.  Hän on kaikkien ystävä, joka on reilu ja seikkailunhaluinen yllätyshullu, joka lähtee vaikka keskellä yötä satamaan katsomaan Vellamon kunnon.  Vuoden Veneenhenki on Henri ”Henu” Tammi.

Vuoden Organisaatiokehittäjä

Lippukuntamme toiminta kaipaa jatkuvaa kehittämistä eikä nuoressa lippukunnassa ole kaikkiin toimintatapoihin ehditty luomaan toimintaa helpottavaa kaavaa. Tämä henkilö on laittanut lippukuntamme viestinnän kuntoon ja luonut toiminnalle viestintäsuunnitelman ja noudattanut tätä yhdessä tiiminsä kanssa. Vuoden organisaatiokehittäjä on Vilja Luomala!

Vuoden Tulokas

Tänä kesänä joukkoomme liittynyt henkilö on uskaltanut lähteä johtamaan ryhmää ja ryhmäytynyt nopeasti myös johtajiston kanssa. Hän on myös uskaltautunut veneen kannelle ja ottanut merkittävää vastuuta lippukunnan yhteisissä tapahtumissa. Hän uskaltaa uutena jäsenenä ehdottaa ideoita ja hänen seurassaan tuntee tulleensa kohdelluksi reilusti. Vuoden tulokas on Neea ”Nexu” Hietanen!

Vuoden Vaeltaja

Lippukunnassamme on iso kasa vaeltajia ja heidän toimintansa aktivoitui merkittävästi kesän aikana lentopallo-otteluiden myötä. Sinnikkäänä toiminnassa mukana oleva henkilö on innostava ja madaltanut toiminnallaan muiden osallistumista Kaskelotti-vartion tapaamisiin. Hän on helposti lähestyttävä. Vuoden Vaeltaja on Hanna ”Beagle” Hämäläinen!

Vuoden Aikuinen

Vuoden aikuiseksi valikoitui henkilö, joka on harrastanut lapsena partiota hetken aikaa, ja reilu vuosi sitten liittynyt uudestaan partioon ja Kipinöiden jäseneksi. Henkilö on toiminnallaan edistänyt yhteisömme pyrkimystä, ja samalla kehittänyt omaa johtajuuttaan itselleen sopivin askelin. Hän haluaa oppia uutta ja jakaa sitä muille aurinkoisella otteella. Vuoden aikuinen on Pottukisojen johtajana toiminut Jonna ”Konna” Nissilä!

Kuvat: Helmi Viljamaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.