Johtokolmikko: kuulumisia koronakeväältä ja kesältä

Meistä johtokolmikossa tuntuu, että koko kevät ja kesä on mennyt hujauksessa, vaikka alkuvuodesta ajatteli, että tekeminen loppuu kokonaan. Pandemia-aika on aiheuttanut isoja muutoksia lippukunnan pyörittämisessä niin hallinnossa kuin ruohonjuuritasollakin. Monelle pandemia-aika on tuonut myös kaivatun pakollisen tauon kiireelliseen elämään. Moni aikuinen partiolainen elää ja hengittää partiolle: Partiolle on haastavaa sanoa ei normaalitilanteessa. 

Lippukuntamme kaikki johtajat ovat toimineet esimerkillisesti myös pandemian aikana ja järjestivät muun muassa keväällä etäpartiointia ja kesällä rajoitusten purkautuessa purjehduksia lapsille. Halu toteuttaa lapsille ja nuorille laadukasta tekemistä ja yhdessäoloa ei poistunut, vaikka rajoitukset ajoivat ihmiset koteihinsa.

Kesä ilman partioleiriä tuntui ontolta. Meidän kaikkien jo lapsuudesta tutuksi tullut jokakesäinen viikon mittainen metsässä asuminen vaihtui kunkin omiin kesälomasuunnitelmiin kotimaan matkailun parissa. Johtokolmikko rentoutui kuitenkin hyvin samaisissa maisemissa: metsässä nuotion äärellä, merellä sekä järvellä purjehtien ja meloen. Kuitenkin ilman partioleirin tuomaa suurta yhteisöllisyyden tunnetta.

Heini Söderskärin majakalla
Helmi kiikaroimassa saaristossa
Laura hakemassa geokätköä puusta

Lippukuntamme hallitus siirtyi myös keväällä etäkokouksiin ja niitä on järjestetty kuukausittain. Syksyn alkaessa koko kevään ja kesän jännitys tiivistyi lippukunnan kauden aloitustapahtumaan Santalahden puistossa, joka konkretisoi hyvin minkä takia me aikuiset toimimme vapaaehtoisena partiossa. Uusien ja vanhojen kaikenikäisten jäsenten kasvoilta paistoi hymy ja onnellisuus, saamme taas olla yhdessä (rajoitetusti).

Haluamme mitä lämpimämmin kiittää jokaista lippukuntamme vapaaehtoista toimijaa: ryhmänjohtajia, muuta hallitusta, kippareita, vanhempia, apureita sekä omaa perhettä ja ystäviä, jotka ovat tukeneet meitä lippukunnan johtamisessa myös pandemia-ajan keskellä.

– Helmi, Laura ja Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.