Näsijärven Kipinöiden 10-vuotisvuonna julkaistaan 10-osainen jatkotarina. Tarinassa seurataan arkaa Näkkiä, joka elää kotikolossaan Näsijärvellä ja huolehtii järven tasapainosta. Näkki nauttii elämästään ulkona, hän rakastaa vedessä sukeltelua, auringonlaskuja, pehmeää kesätuulta ihollaan, narskuvaa hankea jalkojensa alla, sekä metsien pensaita täynnä pulleita mustikoita. Jotain tärkeää Näkin elämästä kuitenkin puuttuu. Mitä? Ja mistä sen voisi löytää?

Osa 2.

Näkki on tihentänyt askeliaan ja kuulee puheen jo selkeästi. Nyt hän myös näkee koko joukkion tarkasti. Heitä tosiaan on viisi, jokaisella samanlainen huivi kaulassaan. Näkki hämmentyy, he ovat kaik

ki lapsia! Mitä he yksin tekevät tässä myrskyssä näin pitkällä järven jäällä?

”Ei hätiköidä! Kyllä tämä myrsky jossain kohtaa taukoaa.

Nyt vaan pysytään lähekkäin, ettei kukaan joudu muista eroon’’, pisin hahmoista rauhoittelee.

He siis todella ovat pulassa, Näkki pohtii. Tilanne vaikuttaa myös Näkin näkökulmasta hieman haastavalta. Näkki ei halua tulla nähdyksi, mutta ihmiset todella tarvitsevat apua. Toisaalta lumipyry on niin tiheä, ettei siinä ole mahdollista nähdä metriä, kahta pidemmälle, mikä saattaa auttaa tilanteessa jonkin verran.

”Mutta Onerva, mitä jos me ei löydetä enää takaisin? Tai jos me vaikka jäädymme tänne keskelle järveä? Eikä kukaan koskaan löydä meitä!” ruskeahiuksinen, silmälasipäinen lapsi ulvahtaa itku kurkussaan.

Onerva ottaa muutaman askeleen ja käy silmälasipäisen lapsen viereen: ”Me ollaan partiolaisia ja osataan liikkua luonnossa, me ollaan myös pukeuduttu lämpimästi, meillä on ruokaa, juomaa ja toisemme. Ollaan vähän eksytty, mutta niin voi käydä huonolla tuurilla kenelle vaan. Meidän täytyy vaan ottaa rauhassa ja miettiä yhdessä mitä tehdään seuraavaksi. Kyllä me tämä jotenkin ratkaistaan Alvi!”

Myös muut kerääntyvät Alvin ympärille, joka näyttää silminnähden helpottuneelta. Onerva saa lisää pontta yhteishengestä ja jatkaa: ”Meitä ei turhaan kutsuta Keisaripingviineiksi! Me selviämme kyllä yhdestä myrskystä. Mutta ensiksi voitaisiin syödä vähän eväitä ja juoda kuumaa juomaa. Karo ja Alvi, teillä taisi olla eväsleivät, jos kaivatte ne. Venni ja Sasa, teillä taas termospullot? Yritän itse sillä aikaa katsoa, jos puhelimen karttasovellus vihdoin toimisi. Kai se tämä myrsky on saanut puhelinverkot temppuilemaan.”

Näkki seuraa hiljaa vierestä kummallista lapsilaumaa. Ovatpa he rohkeita! Aikuisetkin saattaisivat hätääntyä samanlaisessa tilanteessa, mutta nämä toimivat rohkeasti toisiaan tukien. Samalla Näkki miettii kaikin voimin, kuinka pystyisi ohjaamaan lapset kohti rantaa. Miten saada heidät seuraamaan itseään, niin ettei hänen kuitenkaan tarvitsisi näyttäytyä lapsille. Hehän saattaisivat säikähtää häntä ja rynnätä paniikissa erilleen toisistaan! Se olisi viimeinen asia, mitä juuri nyt tähän tilanteeseen kaivattaisiin. Sitten Näkillä välähtää! Hänellähän on repussaan mukana otsalamppu. Voisiko hän sillä houkutella ihmiset kohti rantaa? Jos hän välkyttäisi valoa hieman kauempana, he saattaisivat huomata välkkeen ja lähteä sitä kohti. Jospa he luulisivat valon tulevan rannalta ja seuraisivat. Näkin olisi vain pidettävä tarpeeksi suuri väli ihmisiin, jotta he eivät näkisi häntä, mutta samalla oltava tarpeeksi lähellä, jotta he näkevät valon.

Näkki laskee ruskean, kuluneen reppunsa selästään, avaa sen yhdellä reippaalla liikkeellä ja kaivaa pohjia myöten. Otsalamppu osuu käteen ja Näkin onnekseen hän on myös muistanut ladata sen. Näkki tuntee järven ja sen ympäristön kuin omat taskunsa, joten hänelle suunnistaminen kovassa myräkässä ei tuota ongelmia. Hieman hidasta kulkeminen kuitenkin tulisi olemaan, sillä lunta on kerääntynyt korkea kerros jään päälle, eikä siinä ole hankikantoa.

Hän peruuttaa lapsista hieman kauemmas, sytyttää lamppunsa ja tähtää heitä kohden. Lapset seisovat selkä Näkkiin päin, eivätkä huomaa valoa, vaikka Näkki kuinka yrittää väläytellä ja heilutella lamppua. Olisi keksittävä jotain. Alkanut hämärä syvenee tähän vuodenaikaan yllättävän nopeasti, mikä ei ainakaan helpota liikkumista takaisin. Lämpötilakin saattaisi laskea useilla asteilla, mutta onneksi liikkuessa lämpö pysyisi yllä. Näkin olisi tehtävä nopeita päätöksiä.

”Hei, kuunnelkaa! Mikä toi ääni on?” Sasa huudahtaa. Kaikki hiljenevät ja pysähtyvät kuuntelemaan tuulen vihmonnan keskellä kuuluvaa ujellusta.

”Pu pu pu pu-pu-pu-pupu” Näkki jatkaa matkien helmipöllöä, samalla välkyttäen otsalamppuaan.

Lapset kääntyvät ääntä kohti.

”Tuolla näkyy joku valo! Mistä se oikein tulee?” Karo huomaa ensimmäisenä ja jatkaa: ”Meidän varmaan kannattaa seurata sitä, ehkä se tulee rannasta!”

”Olen samaa mieltä, se kuulostaa parhaimmalta vaihtoehdolta. Jos se ei tule rannasta, niin ehkä siellä on joku ihminen valon kanssa, joka osaisi auttaa meidät rantaan”, Venni vastaa nyökytellen.

Kaikkien mielestä se kuulostaa tällä hetkellä parhaimmalta suunnitelmalta. Lapset pakkaavat loput eväänsä ja lähtevät kulkemaan jonossa valoa kohden. He pysyttelevät toisiaan lähellä, jotta eivät kadottaisi ketään. Kylmä vihma saa posket nipistelemään ja hanki upottaa jokaisella askeleella syvälle lumeen tehden kulkemisesta raskasta. Näkki on kiinnittänyt lampun takaraivoonsa, jotta pystyy kulkemaan mahdollisimman sujuvasti eteenpäin. Hän kurkistelee olkansa ylitse joka neljännellä askeleella, ettei välimatka kasvaisi liian suureksi tai pieneksi.

Matkaa on kuljettu toista kilometriä, kun ranta alkaa vihdoin hahmottumaan horisontissa. Riemu on suunnaton, kun väsynyt ryhmä havaitsee kaupungista heijastuvat valot. Myös Näkki huoahtaa helpotuksesta. Kaikki oli sujunut tähän asti juuri kuten piti. Jokainen lapsi oli yhä mukana, kukaan ei loukkaantunut tai eksynyt joukosta. Näkki päättää kuitenkin jatkaa valon kanssa kulkemista vielä lyhyen matkaa, jotta lapset satavarmasti pääsisivät turvallisesti perille. Mutta se on virhe.

Ensimmäisenä kulkeva Venni huomaa Näkin kaupungista heijastuvissa valoissa kimaltavat hiukset ja pysähtyy huudahtaen: ”Mitä ihmettä, katsokaa! Joku kimmeltävä hahmo kulkee valon kanssa meidän edellä!”

”En mä kyllä mitään näe”, Alvi vastaa pudistellen päätään.

”En mäkään kyllä, ehkä sä näet harhoja. Mä ainakin olen tosi väsynyt, silloin saattaa nähdä omiaan”, Sasa virkkoo.

Näkki henkäisee helpottuneena. Hän siis ehti sammuttaa valon ja sukeltaa lumen sekaan juuri oikealla hetkellä.

Venni yrittää tarkentaa katsettaan etsien valoa, ja sitä kantanutta olentoa. Hahmo ja valo näyttävät kadonneen.

”Ihan varmasti näin jotain”, Venni yrittää epätoivoissaan.

”Näit tai et, tärkeintä on, että ollaan ihan kohta rannassa. Keisaripingv

 

iinit selvisivät tästäkin, hyvä me!” Onerva karjuu riemuissaan.

Muutkin yhtyvät riemunhuutoon juosten samalla rantaan päin. Näkki seuraa lasten kulkua maasta käsin ja nousee vasta heidän ollessaan rannalla. ”Se piti läheltä, huhhei”, Näkki kuiskaa ääneen ja kääntyy kohti kotikoloa. Mutta hän ei enää muista varoa. Ja juuri silloin Venni katsoo olkansa yli jäälle ja huomaa saman kaupungin valoissa kimaltelevan turkoosin hahmon.

Seuraava osa ilmestyy Loppusammutuksessa 21.5.2026.

Apukysymyksiä keskusteluun tarinasta lasten ja nuorten kanssa:

 

• • • Miten Näkki auttoi partiolaisia?
    • Pelkäsikö Näkki jotain? Mitä?
    • Mitä lapset tekivät eksyessään myrskyyn? Mitä sinä tekisit?

Piirustukset: Supenpenturyhmä Kolibrit