Kansainväliselle partioleirille linnunpönttöjä nikkaroiden

Kevät lähestyy ja linnut alkavat laulaa! Näin myös kansainväliselle Jamboreelle 2027 lähtevä Näsijärven kipinöiden tiimi ryhtyi valmistamaan linnunpönttöjä myyntiin. Pian saadaan asuntomarkkinat käyntiin!

Pönttöjä voi ostaa 25 euron hintaan museokeskus Vapriikin lintuilloista torstaina 26.3. ja 9.4.

Linnunpönttöjen puumateriaaleina on hyödynnetty lahjoitettuja ylijäämälautoja, jotka olisivat muutoin jääneet pyörimään kellareihin. Vaneriosat saatiin Messupuun puutavarakaupasta niin ikään hukkapaloina. K-Rauta Otra tuki isolla lootalla ruuveja ja Tampere-Pirkkalan Värisilmä puolestaan auttoi purkillisella punaista kuullotetta. Se on vesiohenteista ja näin ollen ystävällistä linnuille.

Toteutettavaksi malliksi valittiin monille tiaisille (ei puutiaisille!) sopiva 29 cm korkea pönttö, jossa on 28 mm levyinen sisäänkäyntiaukko. Sisäänkäyntiä suojaamaan tehtiin vanerista lisävahvike, joka antaa suojaa tuholaisilta kuten tikoilta ja oravilta. Laudat on jätetty tarkoituksella hiomatta, sillä linnut tykkäävät karheasta pinnasta. Rakennusurakka suoritettiin talkoissa, joihin osallistui väkeä lapsista aikuisiin.

Oheistuotantona syntyi myös 15 x 20 cm kokoisia leikkuulautoja. Niihin saatiin materiaalit Karavalta, joka on Pirkkalassa sijaitseva höyläämö. Laudat ovat tervaleppää ja ne on käsitelty pellavaöljyllä. Lautoja on myynnissä 15 euron hintaan.

Mikä on Jamboree?

Jamboree on suuri kansainvälinen partioleiri, joka järjestetään viiden vuoden välein. Vuonna 2027 suuntana on Puola, ja mukaan on ilmoittautunut Näsijärven kipinöiden partiolaisia Kettujen, Kilpikonnien, Kuuttien ja Karhujen ryhmistä. Koska Jamboreelle lähtö on suuri ponnistus, järjestämme reissun mahdollistamiseksi varainhankintaa.

Puolan 2027 Jamboreesta lisätietoa netissä:

Suomen jamboreejoukkueen sivut

Puolan jamboreetapahtuman sivut

 

 

Näkit lähtee Jamboreelle

Pian nähdään Näkkejä Puolassa! Jamboree on suuri kansainvälinen partioleiri, joka järjestetään viiden vuoden välein. Vuonna 2027 suuntana on Puola, ja mukaan on ilmoittautunut Näsijärven kipinöiden partiolaisia Kettujen, Kilpikonnien, Kuuttien ja Karhujen ryhmistä.

Tunnelmia Japanin jamboreelta vuodelta 2015. Kuva: Ville Tarhala

Puolan Jamboree on kokonaisuus, johon kuuluu leiri sekä oheistapaamiset. Leiri kestää kahdeksan päivää. Matkustaminen Puolaan ja takaisin kestää toiset kahdeksan päivää: menomatka viisi päivää ja paluumatka kolme. Matkustaminen tapahtuu maitse, ja matkan varrella tutustutaan moneen paikkaan. Jamboreeseen kuuluu leirin lisäksi kolme ennakkotapaamista ennen leiriä ja yksi tapaaminen leirin jälkeen. Ennakkotapaamisissa tutustutaan omaan leirilippukuntaan.

Näsijärven kipinöiden toiveita tulevasta Jamboreesta:

– Toivon, että löydän siellä uusia ystäviä
– Toivon, että pääsen vaihtamaan partiomerkkejä eli swappaamaan
– Toivon hauskaa leiriä ja kivoja tapahtumia
– Toivon hyvin nukuttuja öitä
– Toivon, että siellä on hyvä ohjelma ja sää
– Toivon, että päästään uimaan
– Toivon, että pysytään reissussa terveenä
– Toivon, että pääsen tutustumaan Puolan kulttuuriin
– Toivon, että pääsen syömään suolakurkkuja ja uusia ruokia

Varainhankinta

Koska Jamboreelle lähtö on suuri ponnistus, järjestämme reissun mahdollistamiseksi varainhankintaa. Varainhankinta käynnistyi partiolaisten joulukampanjatuotteiden myynnillä Kalevan prismalla marraskuussa.

Puolan 2027 Jamboreesta lisätietoa netissä:

Suomen jamboreejoukkueen sivut

Puolan jamboreetapahtuman sivut